Kuva: Fotolia

Pienet asiat, joilla teet naisen onnelliseksi - lue 10 kohdan lista

10.11.2017 22:45 - Senja Rapila

Pienilläkin sanoilla tai teoilla voit kertoa naiselle, että arvostat ja rakastat häntä.

Arjen pienet teot saattavat unohtua varsinkin pidemmässä suhteessa. On kuitenkin tärkeää muistaa huomioida omaa kumppaniaan ja huoltaa niin suhdetta pidemmällä aikavälillä.

Pop Sugar -sivusto on listannut kymmenen eri asiaa, mitä naiset - ja miksei miehetkin - arvostavat todella paljon. Voit lukea kohdat alapuolelta.

1. Kysy hänen päivästään, vaikka sinua ei niinkään kiinnostaisi kuulla, millaista hänellä oli esimerkiksi kynsisalongissa käydessä. Hänestä on vain mukavaa tietää, että sinua kiinnostaa hänen päivittäiset kuulumisensa.

2. Avaa auton ovi - tai vaikka ulko-ovi. Herrasmiesmäisyys ei mene koskaan muodista.

3. Anna pitkiä haleja ja suukkoja. Tämä on hyvä muistaa varsinkin pidemmässä suhteessa. Nämä pienet teot kertovat sanattomasti rakkaudestasi häntä kohtaan.

4. Kuuntele häntä, jos hänellä on asiaa. Keskity siihen mitä hän sanoo ja esitä kysymyksiä. Se antaa hänelle tunteen, että hän on huomiosi arvoinen.

5. Varsinkin pitkässä suhteessa elävät ja saman katon alla asuvat pariskunnat unohtavat usein soittaa toisilleen tai laittaa viestiä kesken päivän. Yllätä rakkaasi ja soita hänelle, kun ette ole samassa paikassa. 

6. Kerro hänelle, kuinka hyvältä hän näyttää. Pienetkin kohteliaisuudet voivat pelastaa huonoimmankin päivän.

7. Kiinnitä huomiota keskusteluihin, niin muistat ne myöhemminkin. Jos muistat edellisestä keskustelusta pieniä yksityiskohtia ja osaat viitata niihin myöhemmin, on nainen otettu siitä. Se kertoo, että olet ollut läsnä keskustelun aikana.

8. Pidä häntä kädestä. Vaikka kädestä pitäminen saattaa olla monen mielestä yliarvostettua, on se pieni ele, joka kertoo sinun rakkaudestasi.

9. Lähetä naiselle satunnaisia, suloisia viestejä. Takuuvarma päivän piristys.

10. Sano mitä epätodennäköisimmissä tilanteissa naiselle rakkaudentunnustus. Olipa sitten kyseessä ajomatka kauppaan tai television katselu yhdessä sohvalla, yllättävät rakkaudentunnustukset erikoisissa tilanteissa tekevät niistä paljon ainutlaatuisempia.

Lähde: Pop Sugar

Lue myös: Älä loukkaa itsenäistä naista sanoillasi - 10 asiaa, joista puhumista kannattaa harkita kahdesti

Lue myös: Asiat, joita naiset tekevät salaa - kuulostaako tutulta?

Kilpailut

Uusimmat