- Vaikka tyypillisessä pierussa on rikkivetyä yli tuhat kertaa enemmän kuin tavallisessa ulkoilmassa, ei edes kaikkien yhtäaikaisella pierulla ylitettäisi vaarallisia lukemia, kertoo ilmakehätieteen professori Ilona Riipinen HS:n Lasten tiedekysymykset -palstalla.
Vaikka yhteisiä vuosia olisi takana jo useita, kumppani saattaa yhä yllättää uusilla puolillaan.
"Kumpi todennäköisemmin" kysymykset selvittävät myös sitä, kuinka hyvin tunnette toisenne.
Bustle-sivusto kokosi yhteen puheenaiheet, jotka syventävät ystävyyssuhdetta nopeasti.
Laihduttaja harvoin haluaa kuulla ylimääräistä kritisointia valinnoistaan ruokavaliota koskien.
Vanhempien sairaushistoria voi antaa viitteitä esimerkiksi siitä, millaiset sairaudet kulkevat suvussanne.
Ainoa lapsi saa aikuisenakin kuulla usein uteliaita kysymyksiä kasvatuksestaan ja lapsuudestaan.
Vaikka äidit ovat elämämme tärkeimpiä henkilöitä, emme välttämättä tiedä kaikkea heidän elämästään ennen meitä.
Deittikumppanilta kannattaa kysyä esimerkiksi mikä saa hänen olonsa tuntumaan erityiseltä ja mitä piirrettä hän arvostaa eniten itsessään.
Luottamusta vahvistaa esimerkiksi tieto siitä, mikä saa toisen osapuolen olon tuntumaan tärkeältä ja rakastetulta.
Kysymys suurimmasta saavutuksesta tai kokemuksesta, jota ei missään nimessä haluaisi kokea uudelleen, voi johtaa aivan uudenlaisiin puheenaiheisiin pariskunnan välillä.
Myrkyllisen parisuhteen paljastaa esimerkiksi se, että kumppani yrittää jatkuvasti muuttaa sinua.
Suhdetta vahvistaa esimerkiksi keskustelu siitä, mitkä seikat parisuhteessa tekevät kumppanukset erityisen onnelliseksi.
Avioliittoon astuessa osaksi elämää tulevat usein myös kumppanin sukulaiset ja ystävät.
Kestävässä ja tasapainoisessa parisuhteessa kumppanukset hyväksyvät toisensa juuri sellaisina kuin ovat.
Vaikka deitti olisi mokannut aiemmassa parisuhteessaan, nykyhetkessä tärkeintä on se, että virheistä on otettu opiksi.