Kuva: Fotolia

4 käytösmallia, jotka eivät ole hyväksyttäviä parisuhderiidoissa - ethän syyllisty

28.10.2017 21:15 - Iiro Myllymäki

Muun muassa nimittely ja toisen osapuolen yksipuolinen syyttely ovat kiellettyjen käytösmallien listalla.

Parisuhteessa on hyvin hankala välttyä riidoilta. Tämän takia on tärkeää tietää, miten riidellä oikein. Elite Daily -sivusto kysyi parisuhdeasiantuntija Susan Winteriltä, millaisia käytösmalleja riidellessä pitäisi erityisesti välttää.

1. Nimittely

Riidan tuoksinassa tekee mieli heittää ilmoille toinen toistaan ikävämpiä loukkauksia ja kutsua toista osapuolta alentavilla ja halventavilla nimillä. Susan Winter sanoo, että nimittely ei missään nimessä kuulu aikuisten ihmisten riitoihin.

- Nimittely on keino satuttaa toista ihmistä, tehdä hänestä pilkkaa ja alentaa häntä. Se ei kuulu aikuisten parisuhderiitoihin, Winter sanoo.

2. Syyttely

Suuttuessa on helpointa sysätä kaikki vastuu toiselle osapuolelle ja syyttää häntä kaikesta. Samalla unohtuu, että useimmiten parisuhteen ongelmat johtuvat molempien osapuolten tekemistä virheistä. Yhden ihmisen syyttäminen kokonaistilanteesta on epäreilua eikä se johda mihinkään.

(kuva: Fotolia)

3. Hyökkääminen

- Hyökkääminen voi olla verbaalista, psykologista tai fyysistä. Se on täyttä kiusaamista, Winter sanoo.

Oli hyökkääminen sitten minkälaista vain, se on niin radikaali käytöstapa, että se peittää alleen riidan todellisen pointin. Hyökkäävyys vain kiihdyttää riitaa entisestään, jolloin on huomattavasti hankalampi päästä käsiksi riidan todelliseen aiheeseen.

4. Tuomitseminen ja häpäisy

Jos riita on kiihtynyt hyökkäämisen, tuomitsemisen ja häpäisyn vaiheeseen, on Winterin mukaan ehdottomasti otettava aikalisä.

- Tuomitsemisella ja häpäisyllä pyritään tunteellisesti ja henkisesti pieksemään kumppani. Siinä on tavoitteena kontrollin saaminen. Tämä ei ole hyväksyttävää käytöstä, Winter sanoo.

Lue myös: Riiteletkö kumppanisi kanssa? 3 merkkiä siitä, että riitanne ovat normaaleja

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat