Kuva: Fotolia

Oletko rakastumassa häneen? 10 tieteellisesti todistettua merkkiä koottiin yhteen

23.09.2017 08:15 - Iiro Myllymäki

Jos et voi lakata tuijottamasta toista ihmistä ja viehätyt hänen oudoista piirteistään, kyse saattaa olla rakkaudesta.

Joskus rakastumista on hankala erottaa syvästä ihastumisesta. Onneksi tiede voi auttaa tässäkin asiassa. Insider-sivusto on koonnut yhteen 10 tieteellisesti todennettua merkkiä siitä, että ihminen on rakastumassa toiseen.

Et voi lakata tuijottamasta häntä

Katsekontaktin hakeminen on merkki siitä, että sinulla on voimakkaita tunteita toista ihmistä kohtaan. Tutkimukset ovat todistaneet, että paljon toisiaan silmiin tuijottavat parit muodostavat vahvemman romanttisen siteen kuin parit, jotka eivät näin tee. Kannattaa siis jatkaa tuijottamista.

Olosi on huumaantunut

Monesti rakkautta verrataan huumeeseen, ja tämä on totta tutkimusten mukaan. Eräässä tutkimuksessa selvisi, että rakastuneen ihmisen aivot näyttävät samalta kuin kokaiinia ottaneen ihmisen aivot. Molemmissa tapauksissa kyse on dopamiinin kohonneesta erittymisestä.

Ajattelet häntä koko ajan

Kun ihminen on rakastunut, hän ei saa toista ihmistä mielestään. Tästä ilmiöstä on kiittäminen fenyylietyyliamiinia, jota erittyy aivoissa, kun ihminen rakastuu. Samaa välittäjäainetta erittyy myös esimerkiksi suklaata syödessä, mistä syystä monet suhtautuvat suklaaseenkin suurella rakkaudella.

(kuva: Fotolia)

Haluat hänen olevan onnellinen

Kun toiseen ihmiseen rakastuu, hänelle haluaa vain kaikkea hyvää. Tutkimuksen mukaan ”myötätuntoinen rakkaus” on terveen ihmissuhteen merkki. Kun rakkaus on myötätuntoista, rakastunut ihminen on valmis tekemään kaikkensa saadakseen toisen olon iloiseksi.

Koet olosi stressaantuneeksi

Niin ihania tunteita kuin rakastuminen aiheuttaakin, sillä on myös muunlaisia ilmenemismuotoja. Rakastuminen aktivoi aivoissa stressihormoni kortisolin eritystä, mikä saattaa johtaa hermojen kiristymiseen ja kärsivällisyyden vähenemiseen.

Kivun tunteesi vähenevät

Rakkaus voi vähentää fyysisen kivun tuntemista. Eräässä tutkimuksessa tutkittavat laitettiin katsomaan rakastamansa ihmisen kuvaa, ja tällöin huomattiin, että tämä kuvan katsominen vähensi lievän kivun kokemista 40 prosenttia ja voimakkaan kivun kokemista 15 prosenttia.

Kokeilet uusia asioita

Rakastumisen myötä olet toisesta ihmisestä niin kiinnostunut, että haluat kokeilla uusia asioita hänen vanavedessään. Eräs tutkimus havaitsi, että rakastuminen oli muokannut ihmisten mielenkiinnonkohteita ja persoonallisuudenpiirteitä. Vaikka siis rakkaus ei säilyisikään, olet saattanut muuttua ihmisenä pysyvästi ihmissuhteesi myötä.

(kuva: Fotolia)

Ällöt tavat eivät häiritse sinua

Kun olet rakastunut, annat toiselle anteeksi hänen ällöttävätkin tapansa. Tutkimuksen mukaan seksuaalisen kiihottuneisuuden tunne päihittää yökötyksen tunteet. Jos toisen ihmisen toistuva nenän kaivaminen ei hetkauta sinua lainkaan, se saattaa olla merkki rakastumisesta.

Hikoat enemmän kuin ennen

Kuten edellä mainittiin stressin suhteen, rakastuminen ei ole pelkkää ihanien tunteiden kimaraa. Tutkimuksen mukaan rakastuminen voi aiheuttaa samanlaisia fyysisiä oireita kuin ahdistuminen ja stressi. Yksi tällainen mahdollinen oire on hikoaminen.

Viehätyt hänen oudoista piirteistään

Meissä kaikissa on omat outoutemme. Kun toiseen ihmiseen tutustuu paremmin, alkaa huomata näitä pieniä erikoisuuksia, jotka tekevät toisesta ainutlaatuisen. Rakastuneena nämä erikoisuudet alkavat vaikuttaa todella viehättäviltä. Tutkimuksella on todennettu, että pienet outoudet toisessa ihmisessä saavat aikaan rakkauden tunteen syvenemistä. Kannattaa siis antaa omien erikoisuuksien loistaa, jos rakkauden löytäminen on tavoitteena.

Lue myös: 13 tekoa, jotka voivat paljastaa rakastumisen ennen tunteiden tunnustamista

Lähde: Insider

Kilpailut

Uusimmat