Kuva: Fotolia

Yleisimmät pelot, jotka hiipivät tulevan isän mieleen lasketun ajan lähestyessä

17.09.2017 18:15 - Katariina Auvinen

Tulevat isät huolehtivat muun muassa siitä, riittääkö perheessä rahat elämiseen.

Isäksi tuleminen on jännittävää aikaa miehelle. Vaikka perheenlisäys olisi toivottu, on Metro-julkaisu listannut yleisimmät pelot, jotka hiipivät tulevien isien mieleen hyvin usein lasketun ajan lähestyessä. 

Isät huolehtivat esimerkiksi siitä, riittääkö perheessä rahat koko katraan elättämiseen. Monessa perheessä äiti saa äitiysrahaa ja isoin osa perheen rahapuolesta jää isän kontalle. Tämä on suurin stressin aiheuttaja tulevien vanhempien keskuudessa. 

Rahahuolien lisäksi tulevia isiä huolettaa myös se, kuinka hyvä roolimalli hän tulee olemaan lapselleen. Ainoastaan aika tulee näyttämään, millainen roolimalli isä on lapselleen.

Näiden kahden lisäksi niin tulevan äidin kuin isänkin mieliin saattaa hiipiä epäilevä ajatus lapsesta. Olenko sittenkään valmis tähän kaikkeen? Olet kuitenkin vastuussa lapsesta, joka luottaa koko elämänsä sinun käsiin. 

Neljäs pelko tulevien isien keskuudessa on sosiaalisen elämän ja oman ajan menetys. Iso osa miettii, kuinka paljon lapsi tulee muuttamaan perhe-elämää. Onko isällä ikinä aikaa olla kavereiden kanssa rauhassa? Varmasti perinteiset viime hetken uloslähtemiset voivat jäädä, mutta lapsen tuleminen perheeseen ei tarkoita kavereiden täydellistä hylkäämistä. 

Lue myös: Asiat, jotka ovat vanhempiensa kanssa matkustaneille tuttuja - nyt saa nauraa

Lähde: Metro 

Kilpailut

Uusimmat