Kuva: Fotolia

Rakastuitko itseäsi huomattavasti vanhempaan ihmiseen? Pahimmat kompastuskivet listattiin

06.04.2017 12:44 - Anna Hopi

Iällä on merkitystä, kun suhteen alkuhuuma hälvenee.

Moni sanoo, että ikä on vain numero, ja että viehätys voi syntyä kenen kanssa tahansa. Se on tietenkin totta. Suhde itseä huomattavasti vanhemman ihmisen kanssa voi kuitenkin olla todella erilainen kuin mitä kokisit ikätoverin kanssa. Ikä korostuu rakkaustarinoissa, joissa toinen osapuoli on nippa nappa parikymppinen ja toinen hyvää vauhtia yli 30-vuotias. Mikäli suhteen nuorempi osapuoli on vaikka 37-vuotias ja toinen 50, suhde on huomattavasti helpommalla pohjalla.

Siltikään haasteilta ei voi välttyä. Kun perus parisuhteessakin ristiriitaa aiheuttavat esimerkiksi raha-asiat, kotityöt, seksin määrä, kommunikaatio-ongelmat ja erilaiset elämänrytmit, ikäeron sisältävässä parisuhteessa kompastuskiviä voi odottaa olevan enemmän.

Listasimme sinulle ne asiat, jotka todennäköisesti eteen suhteessa itseäsi huomattavasti vanhemman ihmisen kanssa.

1. Elätte eri vuosikymmenillä viihteen suhteen. Kun sinä nautit uusimmista pophiteistä ja kuuntele Zara Larssonia, kumppanisi fiilistelee The Beatleseja. Sinä nautit realityohjelmista ja seuraat Kardashianin perheen elämää, kun taas kumppanisi fiilistelee Hercule Poirotin uusia jaksoja.

2. Kaveripiirinne eroavat toisistaan ja saattaa olla, ettet ole ihan kotonasi hänen vanhempien kavereidensa kanssa. Kumppanisi ystävillä on todennäköisesti käynnissä eri elämänvaihe kuin sinulla, ja keskustelunaiheet ja kiinnostuksen kohteet ovat ihan erilaiset.

3. Suhdekokemukset eroavat toisistaan. Vanhempi osapuoli suhteessa on usein kokenut enemmän parisuhteita ja seisoo siis varmemmalla askelmalla parisuhteessa. Kokemattomampi osapuoli voi kokea häviävänsä keskusteluissa ihan siksi, koska aiempaa ymmärrystä suhteeseen liittyvistä käytännöistä ei ole. Myös suhteen päämäärät voivat olla erilaiset, ja se, mitä suhteelta halutaan.

4. Eri elämänasenteet. Nuorempana ihminen haluaa edetä elämässään ja yleensä vauhtia ja draivia riittää. Vanhemmiten vauhti hidastuu ja koti-illat alkavat kiinnostaa enemmän. Tästä voi tulla ristiriitaa, jos toinen suhteen osapuoli on selvästi menevämpi kuin toinen.

Lähde: Elite Daily.

Lue myös: Onko hän elämäsi rakkaus? Ominaisuudet, joista tiedät

Kilpailut

Uusimmat