Pariskunnan suhde on ollut joillekin hämmennystä aiheuttava.
Pariskunnalla on ikäeroa 60 vuotta.
Näyttelijä Mel Gibson on mieltynyt esimerkiksi 35 vuotta nuorempaan rakkaaseen.
Jos pidempi lento on luvassa, kannattaa panostaa paikan valintaan lentokoneessa.
Puolisoiden elämänvaihe aiheuttaa muun muassa ristiriitoja parisuhteeseen.
Iällä on merkitystä, kun suhteen alkuhuuma hälvenee.
Tutkijoiden mukaan suhde pysyy paremmin kasassa, jos ikäero on pieni.
Ilmeisesti mahdollisimman pieni ikäero takaa sen, että rakkaus kestää vuosikausia.
Matti Kyllönen sai ensimmäiset lapsensa lähemmäs 70 vuotta sitten, kirjoittaa Ilta-Sanomat. Nuorin lapsi täyttää tänä vuonna yhdeksän.
Aikaerorasituksen torjumiseen kannattaa nähdä hieman aikaa sekä vaivaa. Yllättävä keino on myös kokeilla normaalissa uni- ja päivärytmissä pysymistä.
Kihlajaisiin ja häihin kulutetun rahasumman perusteella voidaan päätellä asioita avioliiton kestävyydestä. Asiantuntijoiden mukaan yllättäviä seikkoja on myös lisää.
Kevättalvella moni ottaa varaslähdön kesään ja suuntaa kaukomaille. Aikaerosta johtuva väsymys saattaa latistaa lomalaisen tunnelmia, mutta jetlagia voi onneksi torjua kotikonstein.