Kuva: Fotolia

Sinulle luokkakaverini, joka olet todennäköisesti jo kuollut: "Anteeksi, että unohdimme sinut"

09.05.2016 19:30 - Tarja Vilén

Avoin kirje -sarjassa ihmiset kirjoittavat avoimesti ja rohkeasti asioista, jotka ovat jääneet sanomatta tai kuulematta.

"Sinulla oli paksut ruskeat, vähän kiharat hiukset. Äitisi laittoi ne joka aamu kahdelle letille ja olit mielestäni tosi nätti. Sinulla oli myös vaaleanpunainen ponipaita. Kadehdin kumpaakin. Aloitimme ala-asteen samalla luokalla. Meillä oli yhteinen intohimo: tuoksukumit. Juuri ne, jota ei voinut käyttää kunnolla kirjoituksen pyyhkimiseen, mutta niistä lähti huumaavan esanssinen tuoksu.

Vaihtelimme aarteitamme välituntisin leikkien lomassa. Kun palasimme kesäloman jälkeen kouluun kolmannelle luokalle, opettaja kertoi, että sinä et enää tule. Olet siirtynyt toiseen kouluun, joka tosin sijaitsi talon päädyssä.

Kyseessä oli niin sanottu apukoulu. Me ehkä ensin hämmästyimme, mutta lapsina otimme tiedon annettuna. Ehkä opettaja selitti jo silloin, että sinulla on sairaus, jonka takia et voi enää käydä meidän kanssa koulua.

Tämän jälkeen näimme aina joskus välitunnilla. Me entiset luokkatoverisi kasvoimme ja kehityimme, sinä menit alaspäin: ensin sait vahvat silmälasit, sitten kävelykepin. Parin vuoden jälkeen istuit jo pyörätuolissa, raajat hieman hassuissa asennoissa etkä pystynyt enää puhumaan. Me unohdimme sinut, sillä et juurikaan enää ottanut kontaktia ulkomaailmaan.

Olet ollut aikuisena paljon mielessä. Mitä sinulle tapahtui? Tiesivätkö vanhempasi kohtalostasi jo etukäteen vai tuliko se yllätyksenä? Miltä tuntui nähdä meidän juokseva huiskuttaen ohitse, kun et enää itse voinut juosta? Ja ennen kaikkea: missä olet nyt, kolmekymmentä vuotta myöhemmin?

Sairaus näytti etenevän nopeasti. En enää nähnyt sinua viimeisillä luokilla. On epätodennäköistä, että olet enää elossa. Jos kuitenkin näkisin sinut nyt, haluaisin sanoa, että olen pahoillani. Lapsena en osannut ajatella, kuinka tärkeää sinulle olisi ollut, että olisin välitunnilla hetkeksi pysähtynyt ja jutellut sinulle, vaikka et pystynyt enää vastaamaan.

- luokkakaverisi"

Kirjoita oma avoin kirje

Voicen Avoin kirje -palstalle julkaistaan nimettömänä lukijoiden koskettavia kirjeitä.

Onko sinulla joskus jäänyt kirje kirjoittamatta tai asioita sanomatta, jotka olisit halunnut sanoa? Onko joku ihminen muuttanut elämäsi tai onko joku kohdellut sinua kaltoin? Kirje voi olla ex-kumppanille, vanhemmille, ystäville tai kelle vaan, jolle kirjeen kirjoittaminen voisi helpottaa sinua.

Lähetä meille avoin kirjeesi osoitteeseen tarja.vilen@bauermedia.fi. Voicen toimitus pidättää oikeuden muokata kirjeitä ja päättää itse niiden julkaisusta. Julkaistut kirjeet julkaistaan aina nimettöminä.

Kilpailut

Uusimmat