Kuva: Senja Rapila

Radiojuontaja Akseli Kuhalampi loi ainutlaatuisen äänitrillerisarjan - "Ei suositella lapsille tai herkille"

24.04.2023 19:15 - Lauri Kujanpää

Trillerissä ratapihalla vartijana työskentelevä Odessa palaa tajuihinsa junassa, joka ei suostu pysähtymään.

Radio Cityn Iltapäivä -ohjelman juontaja Akseli Kuhalampi on luonut äänitrillerisarjan  Express, joka on nyt julkaistu Podplay-palvelussa.

Trillerissä ratapihalla vartijana työskentelevä Odessa palaa tajuihinsa junassa, joka ei suostu pysähtymään. Junaan on päätynyt erikoinen joukko ihmisiä ja pian selviää, ettei törmäyskurssilla ole ainoastaan juna, vaan myös ihmiset keskenään sen kyydissä. Tarinaa seurataan pääosin nuoren, vartijana työskentelevän Odessan kautta, mutta kertojaksi pääsee hetkellisesti muitakin hahmoja.

Sarja yhdistelee äänikirjaa ja kuunnelmaa. Koko tuotanto on lähtöisin Kuhalammelta.

- Tarinan miljöö (karannut juna) on itselleni todella luonteva, sillä olen pienestä pitäen ollut kiinnostunut rautateistä. Sarja on tietyllä tavalla myös kunnianosoitus liikkuvaan junaan sijoittuville trillerielokuville, kuten Pakojuna (1985) ja Kaappaus raiteilla (1995). Olkoon tämä oma näkemykseni tästä "genrestä".  

Tunnelmakuva Express-sarjasta. (kuva: Akseli Kuhalampi)

Aiemmin Kuhalampi on tuottanut äänisarjat Fyyri (2019) ja Polar Voyage (2021).

- Aloin alkujaan tehdä tällaisia sarjoja siksi, että äänellä on mahdollista rakentaa vaikka minkälaisia eläviä tarinoita ilman, että se vaatii miljoonia euroja rahaa ja älyttömän määrän ihmisiä. Minulla on tarvittavat tekniset taidot sekä kokeilunhalua. Ei tällaisia myöskään juuri muut tee. Samasta syystä oli helppoa alkaa kirjoittamaan juuri tässä muodossa: ei ole ollut juuri mitään mihin verrata lopputulosta, toisin kuin perinteisten kirjojen saralla.

Express-sarjaa Kuhalampi suosittelee jännitystarinoiden ystäville. Ei kuitenkaan kaikista herkimmille. 

- Sarjaa voi suositella sellaiselle, joka pitää jännitystarinoista, sekä kokee mieleiseksi kuunnella erilaisia sisältöjä. Kielenkäytön sekä väkivaltaisten kohtien takia sarjaa ei voi kuitenkaan suositella lapsille tai herkille. 

Päähenkilö Odessan äänenä toimii Heidi Finnberg. Muita ääniä ovat Teemu Kataja, Janne Lonka, Elsa Kalervo, Anni Kröger ja Jussi Urpalainen.

Voit kuunnella Expressin Podplaysta. Ensimmäisen jakson löydät alta tai tästä.

Voice.fi, Radio City, Radio Nova ja Podplay ovat osa Bauer Mediaa. 

Lue myös: Rockia vihaava järjestö jahtaa päähenkilöä - radiojuontajat tuottivat erikoisen äänisarjan

Kilpailut

Uusimmat