Kuva: Shutterstock

Huippukokit muistelevat ravintolamaailman johtamistapoja - simputusta, pelottelua ja väkivaltaa

18.08.2022 16:15 - Jenni Tuusjärvi

Menneinä vuosikymmeninä keittiöissä vallitsi pelon ilmapiiri, jonka ovat saaneet tuta myös suomalaiset huippukokit.

Henksun safka -podcastin uudessa jaksossa huippukokit Pekka Terävä, Antti Vahtera ja Petteri Luoto keskustelevat ravintolamaailman ilmiöistä ja kulisseista.

Muun muassa Michelin-tähdellä huomioidun Olo-ravintolan omistava Terävä muistelee kollegoidensa kanssa ravintolamaailman johtamistapoja 80- ja 90-luvuilla. Kokkien mukaan tuohon aikaan ravintoloissa oli tyypillistä johtaa pelolla ja väkivallalla. Esimerkiksi työharjoitteluun mennessä pelotti, mitä tulee olemaan vastassa.

Terävä muistelee joutuneensa todistamaan menneinä vuosina väkivaltaisia tilanteita, kun kollegat ovat saaneet tuta huonoista väleistä esihenkilönsä kanssa.

- Yön hiljaisina tunteina lävähti ovi päin taulua, huippukokki muistelee menneiden vuosikymmenten johtamiskulttuuria.

Myös Vahtera muistelee saaneensa kylmää kyytiä menneinä vuosina. Hän kertoo välttyneensä väkivallalta, mutta simputusta hänkin on saanut osakseen uransa alkuvaiheilla.

Erään kerran keittiöapulaisena työskennellessään keittiömestari ei ollut ollut tyytyväinen Vahteran työnjälkeen, joten hieman päihtynyt keittiömestari oli päättänyt antaa nuorille apulaisille opetuksen

- Silloin yli jäänyt ruoka kerättiin isoihin astioihin, jotka sikafarmari kävi hakemassa sioille. Vahtera taustoittaa tapahtumia.

- Mesu [keittiömestari] otti astian kulmasta kiinni ja kaatoi sen astian lattialle, Vahtera jatkaa.

- Aloimme uudestaan siivoamaan ja pesemään lattioita, mutta niin sanotusti viimeinen bussi oli jo mennyt, ja ulkona oli 20 astetta pakkasta, sitten piti kävellä kotiin, huippukokki muistelee kokemaansa.

Kokkien mukaan tänä päivänä menneinä aikoina vallinnut johtamiskulttuuri ei olisi enää hyväksyttävää. Hän kertookin olevansa kiitollinen siitä, että ala on kehittynyt tässä asiassa.

- Jos ne silloiset johtamismetodit tuotaisiin tähän päivään, niin eihän meillä olisi yhtäkään ravintolaa auki, Terävä toteaa.

Voit kuunnella koko jakson alta sekä Podplaysta.

Lue myös: Suomalainen Michelin-kokki vihjaa - yksi seikka paljastaa, onko ravintola hyvä vai huono

Lue myös: Huippukokki muistelee oligarkin saamaa erityiskohtelua - 'He olisivat halunneet sukellusveneajelulle'

 Voice.fi, Radio Nova, Iskelmä ja Podplay ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat