Kuva: Shutterstock

Katkera exä piinaa Sannan uusperhettä - ohjeistaa jopa seksin harrastamisessa

09.09.2020 09:15 - Roy Kokkonen

Paha äitipuoli -podcastissa kuullaan suomalaisten uusperheiden tarinoita. Ensimmäisessä jaksossa kuullaan Sannan tarina, jonka perhearkea varjostaa piinaava exä.

Uusperhetarinoita on yhtä paljon kuin uusperheitäkin. Osa onnellisia ja osa jopa raadollisia. Radio Novan illoista tuttu Heidi Suomi pureutuu suomalaisten uusperhearkeen tänään alkaneessa Paha äitipuoli -podcastissa.

Isänäkökulmaa jaksoihin antaa klaukkalalainen roskakuski ja uusperheisä Jukka Lääveri.

Ensimmäisessä jaksossa kuullaan Sannan tarina. Sannan perheen arkea varjostaa entinen puoliso, joka tekee kaikkensa sabotoidakseen uusperheen elämää.

- Meillä ei voi puhua uusperheestä. Perhe-sana on tabu. Minun ei pitäisi näkyä tai kuulua. Mieheni poikien äiti vaatii, että en olisi missään muodossa mukana lasteni elämässä, Sanna kertoo.

Poikien äiti ohjeistaa kaikessa. Jopa seksin harrastamisessa. 

Myös lapset ovat saaneet osansa ikävästä käytöksestä, sillä exä haukkuu äitipuolta häpeilemättä myös lasten kuullen. Viranomaiset ovat olleet tilanteissa mukana. Kerran tilanne eskaloitui niin pitkälle, että paikalle kutsuttiin poliisit.

Sannan tarian herättää Jukka Lääverissä ahdistavia ajatuksia. 

- Suoraan sanottuna, aika hirveältä tuo kuulostaa. Pistää miettimään, miten exä selittää oman käytöksensä itselleen. Miten hän asiat kokee, Lääveri sanoo.

Paha äitipuoli -podcast on kuunneltavissa RadioPlayssä. Kuuntele ensimmäinen jakso alta:

Radio Nova, RadioPlay ja Voice.fi kuuluvat Bauer Mediaan.

Kilpailut

Uusimmat