Kuva: AOP

Seksikohtaus uutuuselokuvassa jäi erityisesti Kiti Kokkosen mieleen: "Kiusallinen ja omituinen"

25.01.2020 13:15 - Lauri Kujanpää

Kiti Kokkonen tähdittää helmikuussa julkaistavaa Se mieletön remppa -elokuvaa.

Näyttelijä Kiti Kokkonen, 45, tähdittää tulevaa Se Mieleton Remppa -elokuvaa yhdessä koomikko Sami Hedbergin, 38. kanssa. Leffa julkaistaan 19. helmikuuta.

Kokkonen kertoo Sadun Sunnuntaivieras -ohjelmassa juontaja Satu Kotoselle, että elokuvan kuvauksista päällimmäisenä jäi mieleen seksikohtaus Hedbergin kanssa.

- Itse en ole kokellut koskaan aikasemmin vesisänkyä, jolla kohtaus kuvattiin. Nyt siinä on kuivaharjoiteltu elokuvan tiimoilta. Kohtaus oli kiusallinen ja omituinen. Joskus nuorempana minulla oli romantisoituja ajatuksia siitä, että mitä jos näyttelijän työssä kohtaa jonkun miellyttävän henkilön ja sitten kuvataan tuollainen kohtaus. Valitettavasti se on todella kiusallista ja siinä täytyy olla todella ammattitaitoinen.

Kokkonen ei usko, että sukupuolella on väliä siinä, miten seksikohtauksiin suhtaudutaan.

- Luulen, että se on persoonakohtainen. Jotkut ihmiset ovat vapaantuneempia. Ei minullakaan siinä sinällään ole ongelmaa, jos se liittyy elokuvan tarinaan.

Kokkonen kehuu haastattelussa myös vastanäyttelijäänsä Hedbergia.

- Usein ihmiset, jotka työskentelevät komiikan parissa, eivät ole hauskoja ammatin ulkopuolella. Sami kuitenkin on ja hän on myös todella sympaattinen ihminen. Meillä synkkasi todella hyvin ja rytmi sekä kemia toimivat.

Voit kuunnella koko jakson alta tai suoraan RadioPlay-palvelusta.

Voice.fi, Radio Nova ja Iskelmä ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Tanhupallon suosio pelästytti Kiti Kokkosen - ihmiset odottivat tapaamista jopa vessan ulkopuolella

Lue myös: Kiti Kokkosen koulukuva sulatti someväen sydämet - "harjasin otsatukkaa todella kauan ennen tätä"

Kilpailut

Uusimmat