Kuva: Handout
Supertähti Louis Tomlinson saapuu Suomeen
Tomlinson nousee Veikkaus Arenan lavalle maaliskuussa.
One Directionista alun perin tutuksi tullut ja sittemmin menestyksekkään soolouran luonut brittitähti Louis Tomlinson saapuu Suomeen. Tiedotteen mukaan Tomlinson konsertoi Veikkaus Arenalla perjantaina 27. maaliskuuta 2026. Liput tulevat myyntiin perjantaina 10. lokakuuta.
Soolouransa Tomlinson aloitti vuonna 2020 julkaisemalla Walls-albumin. Toisen levynsä, Faith In The Future hän julkaisi vuonna 2022 ja kaksi vuotta myöhemmin oli livelevyn vuoro. Uransa kolmannen studioalbumin Tomlinson julkaisee 23. tammikuuta 2023.
How Did We Get Here? -nimisestä levystä saatiin ensimmäiset maistiaiset eilen, kun uusi Lemonade-niminen kappale julkaistiin sen ensimmäisenä singlenä.
- Suhtaudun todella kunnianhimoisesti uuteen albumiini. Olen jo pitkään halunnut tehdä musiikkia jossain todella kaukana kotoa, ja siksi kirjoitin ja äänitin suuren osan albumista Costa Ricassa. Olen todella innoissani, että fanit pääsevät vihdoin kuulemaan lopputuloksen, Louis Tomlinson kertoo.
Tuleva Veikkaus Arenan konsertti on Louis Tomlinsonin kolmas Suomen-keikka sooloartistina. Edellisen kerran hän esiintyi Ruisrockissa vuonna 2024.
Lue myös: 'Ensimmäinen albumimme oli paska' - One Direction -tähti suorasanaisena bändiajoistaan
Lue myös: Liam Payne avoimena One Direction -jäsenten riidoista - paljastaa vihanneensa yhtä bänditoveriaan