Kuva: Yle

Ensimmäiset vihjeet UMK-artisteista julki - mukana muun muassa kansainvälisesti kysytty yleisönvillitsijä

30.09.2025 08:30 - Reija Saarinen

UMK järjestetään jälleen Tampereen Nokia Arenalla.

Suomen seuraava euroviisuedustaja selviää Nokia Arenalla Tampereella 28. helmikuuta. Tänä vuonna UMK:ssa nähdään edellisvuosien tapaan seitsemän UMK-kilpailunumeroa sekä avaus- ja väliaikanumerot Suomen huippuartisteilta.

Ylen tiedotteen mukaan tänä vuonna kisaan lähetettiin jälleen ennätysmäärä kappaleita. Kaikkiaan niitä tuli 491 kappaletta. 

Mutta se, ketkä nousevat lavalle UMK:ssa selviää keskiviikkona 14. tammikuuta 2026. Sen sijaan kisabiisit musavideoineen julkaistaan yksi per arkipäivä 15.–23. tammikuuta. 

UMK:n biisi- ja artistivalinnoista vastasi tänäkin vuonna useampi raati. Suurin vaikutusvalta oli musiikin ammattilaisista koostuvalla raadilla, jonka puheenjohtajana toimi Yle Musiikin toimituspäällikkö Tapio Hakanen.

Ammattilaisraadin lisäksi valintoihin vaikutti viisi yleisöraatia, joihin kutsuttiin monipuolinen joukko eri alojen edustajia. 

Suuresta joukosta on nyt valittu seitsemän UMK-kilpailijaa ja -biisiä. 

- Tämän kauden artisti- ja biisikattauksessa nähdään yksi ensijulkaisunsa UMK:ssa tekevä karismaattinen esiintyjä, artisti joka edustaa juuri nyt ajankohtaista soundia, kansainvälisesti kysytty yleisönvillitsijä, oman genrensä edelläkävijä, kahden omaäänisen esiintyjän vetovoimainen duo, dramaattinen pop-teos upeaääniseltä laulajalta sekä pysäyttävä balladi kansainvälisyyttä tihkuvalta artistilta, ammattilaisraadin puheenjohtaja Hakanen vihjaa.    

Lue myös: Euroviisut järjestetään ensi vuonna Wienissä

Lähde: Yle

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Radio Nova

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.