Kuva: AOP

Radio Novan kuuntelijat äänestivät parhaat juhannuskappaleet - voittajaksi nousi Käärijä

25.06.2023 08:15 - Lauri Kujanpää

Ääniä annettiin tuhansia ja Käärijä oli selvä voittaja.

Radio Novan kuuntelijat ovat jälleen äänestäneet Juhannus Top 200 -listan, joka soi taajuudella juhannuksena. 

Tuhansien äänien myötä äänestys oli pääosin tiukka, mutta ykköseksi nousi selvästi Käärijä jättihitillään Cha cha cha

- Ai näin on tapahtunut? Ihan mahtavaa, Käärijä sanoo Radio Novan haastattelussa juontaja Niina Backmanille

- Ikinä en ole mitään voittanut, niin tuntuu hyvältä, artisti jatkaa nauraen.

Käärijän suosio on edelleen valtava ja Euroviisuihin tehty Cha cha cha -kappale on saanut valtavan määrän kuuntelijoita ympäri maailman.

- Onhan tämä suosio edelleenkin uutta eikä sitä aina osaa olla tilanteissa, joissa ihmiset sekoavat minusta. Olen kuitenkin aika tavallinen kaveri, Käärijä sanoo.

Käärijän juhannus menee töiden merkeissä.

- Tuli hyvä tarjous Ruotsista, joten lähden sinne yksityiskeikalle. Koko kesä on muutenkin aika kiireinen. 

Käärijä myös lupailee, että uusia kappaleita ja uutta levyä tehdään parhaillaan. 

Radio Novan Juhannus Top 200 -listan kymmenen kärki näyttää seuraavalta.

1. Käärijä - Cha cha cha

2. Kuumaa - Tulipalo

3. Darude - Sandstorm

4. Bon Jovi - Living on a Prayer

5. David Guetta & Bebe Rexha - I'm Good (Blue)

6. Olli Halonen - Suomen Kesä

7. Alphaville - Big in Japan

8. Kuumaa - Ylivoimainen

9. Behm - Sata vuotta

10.  Miley Cyrus - Flowers

Voice.fi ja Radio Nova ovat osa Bauer Mediaa. 

Lue myös: Käärijä-muraalin paikka tarkentui - tulee koristamaan Tikkurilan Prisman seinää

Lue myös: Vantaan kaupunki ryhtyy maksamaan Käärijän asunnon vuokraa

Kilpailut

Uusimmat