Kuva: Warner Music

Antti Tuisku julkaisi yhteiskappaleen Käärijän kanssa: "Loimme historian vastuullisimman juomalaulun"

28.04.2023 16:15 - Minttu Tikkanen

Antti Tuisku on päättämässä musiikkiuraansa.

Musiikkiuransa toistaiseksi jättävä Antti Tuisku julkaisee vielä tämän kevään aikana uutta musiikkia, josta esimakua saatiin tänään. Tuiskun uusin kappale on yllättäen tehty duettona euroviisuedustaja Käärijän kanssa.

Auto jää kappale on riemukas juomalaulu, joka huokuu juhlahumua. Artistien mukaan se on kuitenkin ehkä Suomen historian vastuullisin bilebiisi.

"Auto jää -single sai alkunsa taannoisessa illanvietossa kuullusta puheesta, jossa yksi juhlijoista ilmaisi näyttävästi: 'Seuraa jäätiedotus, auto jää'. Tästä hulvattomasta puheenvuorosta lähdimme JurekinKalle Lindrothin ja Kaisa Korhosen kanssa rakentamaan hauskaa ja menevää pop-kappaletta, mutten kuitenkaan halunnut tehdä kappaletta yksin. Onnekseni Käärijä innostui kappaleesta kovasti ja lähti kanssani tälle seikkailulle, jonka lopputuloksena loimme historian vastuullisimman juomalaulun!" Tuisku kuvailee Warner Musicin tiedotteessa.

Myös Käärijä oli yhteistyöstä heti innoissaan, ja ehtiynyt haaveilla siitä itsekseen jo pidemmän aikaa. 

"Oli todella suuri kunnia tehdä Antin kanssa biisi ja tutustua kaveriin. Olen itse asiassa heittänyt toiveen yhteistyöstä ilmoille jo pidemmän aikaa sitten, ja nyt se sitten näköjään tapahtui! Toivon, että voidaan biisin kunniaksi mennä Antin kanssa pian drinkeille ja jättää auto kotiin", Käärijä kertoo.

Jos kappaleen upotus ei näy, voit katsoa sen täältä.

Tuisku kiertää tällä hetkellä viimeisellä areenakiertueellaan. Hänen musiikkiuransa päättyy kesällä heinäkuiseen Ruisrockiin. Kesäkuussa julkaistaan kuitenkin vielä hänen viimeinen albuminsa.

Lue myös: AL: Antti Tuisku jättää Suomen taakseen - "Kyllä minä olen lopettamassa ihan oikeasti"

Lue myös: Viisusuosikit Loreen ja Käärijä kohtasivat, ja ruotsalaistähti oli myyty - kertoo, mitä näki katsoessaan miestä silmiin

Kilpailut

Uusimmat