Kuva: EBU / Corinne Cumming

The Rasmus kiitollinen finaalipaikastaan - useat suomalaismuusikot onnittelevat yhtyettä

13.05.2022 13:15 - Lauri Kujanpää

The Rasmus esiintyy Euroviisujen finaalissa lauantaina 14. toukokuuta.

The Rasmus pääsi Euroviisujen finaaliin, kun se keräsi tarpeeksi ääniä toisessa semifinaalivaiheessa myöhään torstai-iltana.

Yhtyeen jäsenet julkaisivat tulosten jälkeen Instagram-sivullaan videon, jossa he kertovat olevansa kiitollisia.

- Kiitoksia teille sydämeni pohjasta, laulaja Lauri Ylönen sanoo.

- Rakastan teitä, kaverit, rumpali Aki Hakala ilmoittaa iloisena.

The Rasmuksen finaalipaikka on kerännyt paljon onnitteluja sekä faneilta että suomalaismuusikoilta. Esimerkiksi Bess, Krista Siegfrids, Joel Hokka, Jussi 69 sekä Michael Monroe ovat onnitelleet yhtyettä sosiaalisessa mediassa.

Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.

Euroviisujen finaalissa esiintyy 25:n maan edustajat ja se näytetään suorana Ylen kanavilla lauantaina 14. toukokuuta.

The Rasmus antoi Voice.fi:lle haastattelun juuri ennen semifinaalia. Yhtye kertoi haastattelussa muun muassa harjoituksissa kohtaamistaan teknisistä ongelmista ja siitä, mikä on ollut heille yllättävintä viisumatkalla. Voit lukea haastattelun täältä.

Voice.fi, Radio Nova ja Iskelmä ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Kolumni: The Rasmus esiintyi Euroviisujen raadeille - ensimmäiset 25 sekuntia saattoivat ratkaista bändin kohtalon

Lue myös: The Rasmus on pohtinut Lauri Ylösen paidattomuutta viisuesityksessä - "Mielestämme se on ok"

Lue myös: The Rasmus edusti tyylillä Euroviisujen avajaisissa - oliko Empun look kunnianosoitus Sanna Marinille?

Kilpailut

Uusimmat