Kuva: Laura Kiuru

Antti Tuiskun uusin single on u-käännös totutusta - kuulijoiden reaktiot jännittävät artistia

05.03.2022 15:15 - Jenni Tuusjärvi

Artisti halusi irtautua tiukasta konseptiajattelusta ja kirjoittaa enemmän fiilispohjalta.

Muistatko Suomen yhden kirkkaimman pop-tähden, Antti Tuiskun, 38, hittikappaleet Tyhjä huone, Juuret, Läpi jään tai Hyökyaalto? Edellä mainitut rakkauslaulut olivat 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen herkkiä hittejä, jotka ovat varmasti saaneet yhden jos toisenkin kuulijan kyyneliin.

Herkät kappaleet vaihtuivat tyyliltään räväkämpään tuotantoon: Rahan takii, Peto on irti ja Valittu kansa ovat liikuttaneet ja puhuttaneet niin yleisöjä kuin kriitikoitakin kantaaottavuudellaan ja ironisuudellaan.

Tänään Suomi pääsee kuitenkin takaisin herkän Tuiskun pariin uunituoreen Koti-singlen myötä. Kappale poikkeaa Tuiskun viime vuosien tuotannoista olemalla rehellisesti rakkauslaulu, jollaisia artisti ei ole vuosiin julkaissut.

Kappaletta on Tuiskun lisäksi ollut kirjoittamassa Jurek, Kalle Lindroth sekä Kaisa Korhonen. Jurek sekä Lindroth ovat olleet vuosien saatossa tiivis osa Tuiskun kirjoittajatiimiä.

(kuva: Laura Kiuru)

Musiikinteossa puhaltavat uudet, vanhat tuulet

Tuisku kertoo Voice.fi:n haastattelussa, että hänen viimeisimmissään albumeissa on ollut aina tietty konsepti, jonka ympärille kappaleita on tehty. Nyt kirjoittajat päättivät palata kappaleiden teossa takaisin alkupisteeseen. Tiukan konseptiajattelun sijaan kappaleita kirjoitetaan senhetkisistä tunteista ja ajatuksista.

- Kyllähän se jännittää, miten ihmiset ottavat tämän tyyppisen kappaleen vastaan, Tuisku kertoo.

Paikoin provosoivaksi ja itseironiseksi kuvatusta musiikkityylistä luopuminen on artistin mukaan asettanut hänet uuden äärelle. Hän kertookin, että irtautuminen viimevuosina kuullusta tyylistä on ollut myös vapauttavaa.

- On ollut kiva päästä laulamaan tämän tyyppisiä kappaleita. Ihmiset ottavat sen vastaan, miten ottavat. Sitä kuitenkin toivoo, että kappale resonoisi myös kuulijoissa, artisti pohtii tulevan kappaleen vastaanottoa.

Tuisku kertoo haastattelussa ottaneensa keikoille soitettavaksi varhaisempaa tuotantoaan, lavoilla kuullaan esimerkiksi vuoden 2005 hitti Läpi jään.

- On hienoa päästä laulamaan esimerkiksi Läpi jään -tyyppistä kappaletta pitkän tauon jälkeen, koska ote esiintymiseen ja laulamiseen on vahvistunut vuosien aikana, artisti kertoo tuntemuksistaan.

Hänen mukaansa kappaleiden merkitykset muuttuvat aina sen myötä, millainen oma elämäntilanne ja vallitseva maailmantila kullakin hetkellä on. Siksi vanhatkin kappaleet saattavat saada täysin uuden merkityksen.

Kappaleella monta merkitystä

Tuiskun mukaan Koti kertoo siitä, että ihmisen henkinen koti on rakkaan ihmisen luona, mutta kappaleella on artistille itselleen myös toisenlainen merkitys.

Hän kertoo pohtineensa erityisesti artistivuosinaan paljon sitä, että missä hänen oma kotinsa oikein on. Onko se Rovaniemellä, Helsingissä vai kenties Espanjan auringon alla, jossa Tuisku viettää osan aikaa vuodesta?

- Olen vanhemmalla iällä kuitenkin ymmärtänyt, ettei minun tarvitse naulata jalkapohjiani yhteen paikkaan, vaan tällainen ajoittain levottomankin näköinen seilaaminen eri paikkojen välillä on tuntunut hyvältä, hän summaa tuntemuksiaan.

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Uuden musiikin kirjoittamisprosessi on artistin mukaan täysin kesken, joten vielä on varhaista sanoa, millaista musiikkia on odotettavissa tulevaisuudessa.

Hän kuitenkin muistuttaa, että provokaatio ja itseironia ovat vahva osa häntä itseään, eikä hänen tulevassa musiikissaan olla luopumassa näistä piirteistä.

- Olemme kuitenkin antaneet itsellemme vapauden kirjoittaa tunteella, aina ei tarvitse keksiä jotain nokkelaa, artisti summaa käynnissä olevaa kirjoitusprosessia.

Kuuntele Tuiskun haastattelu kokonaisuudessaan tästä tai Podplaysta.

Lue myös: Antti Tuisku ei pidä itseään luonnonlahjakkuutena: ´Kompensoin valtavalla määrällä työtä´

Lue myös: Antti Tuisku oli nuoren Erika Vikmanin esikuva - nyt kaksikko laulaa yhdessä huonoista ideoista

Lue myös: IL selvitti parhaiten festarikeikasta tienaavat suomalaisartistit - 50 000:n kerhossa neljä tähteä

Voice.fi ja Podplay ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat