Kuva: Youtube / Youtube

Kopioiko euroviisusuosikki härskisti Viivi Huuskan ohjaamaa musiikkivideota? Näin ohjaaja kommentoi

02.03.2021 12:15 - Iiro Myllymäki

Viivi Huuskan mielestä Kyproksen viisuedustajan musiikkivideota voi pitää kunnianosoituksena hänen työlleen.

Suomalaisohjaaja Viivi Huuskan nimi on noussut euroviisufanien huulille, sillä Kyproksen tämän vuoden euroviisuedustajan Elena Tsagrinoun musiikkivideon katsotaan olevan lähes suora kopio Huuskan aiemmin ohjaamasta videosta. Viime heinäkuussa julkaistussa Zara Larssonin Love Me Land -musiikkivideossa onkin huomattavan paljon yhtäläisyyksiä Tsagrinoun El Diablo -musiikkivideoon. El Diablo -videon on ohjannut George Mpenioudakis.

Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa monet ovat vertailleet musiikkivideoita keskenään. Merkittäviä yhtäläisyyksiä on lavastuksessa, valaistuksessa ja jopa stailauksessa.

Viivi Huuska itse sai tietää lähipiirinsä euroviisufaneilta musiikkivideoiden yhtäläisyyksistä melkeinpä heti, kun Tsagrinoun video oli julkaistu. Huuska itse on reagoinut syytöksiin huvittunein elkein sosiaalisessa mediassa, ja hänen ensireaktionsa koko kohuun olikin hieman huvittunut.

- Minua lähinnä hymyilytti. Koen, että tämän tason tekeminen on jo melkoinen kunnianosoitus. Selkeästi työni on noteerattu myös viisupiireissä, Huuska kertoo Voice.fi:lle.

Siihen Huuska ei halua ottaa kantaa, onko Kyproksen viisubiisin videossa menty inspiraation ottamisesta jo suoranaisen plagioinnin puolelle ja hyvän maun yli.

- Musiikkivideo on reduktiivinen, mutta onhan siihen lisätty tanssijat sekä shampoo- ja kynsilakkapullo. Onko se hyvän maun ja tavan yli, sen päätöksen voi tehdä katsoja, Huuska kommentoi.

Reduktiivisella tarkoitetaan, että jokin asia on suoraan johdettu jostain toisesta asiasta mutta toteutettu yksinkertaisemmin tai jollakin tasolla alkuperäistä heikommin.

Zara Larsson kommentoi

Zara Larsson on ottanut kantaa meneillään olevaan keskusteluun Twitterissä. Hän on jakanut Eurovision laulukilpailun Twitter-tilin julkaiseman twiitin, jossa esitellään Kyproksen viisuedustaja.

”Antakaapa kun soitan Mia Khalifalle”, Larsson kirjoittaa twiitissä.

Tällä nainen todennäköisesti viittaa aiempaan sananvaihtoonsa ex-pornotähti Mia Khalifan kanssa. Khalifa syytti Larssonia siitä, että tämän Love Me Land -musiikkivideo kopioisi Alice Chater -nimisen artistin Hourglass-musiikkivideota. Larsson kiitti Khalifaa tuolloin ilmaisesta promootiosta, ja Khalifa päätyi pyytämään kommenttejaan anteeksi.

Zara Larsson kommentoi tuoreita musiikkivideovertailuja Kyproksen viisuedustajaan myös twiitissä, jonka hän lopulta päätyi poistamaan.

”Minua ei henkilökohtaisesti haittaa tällainen. Se on imartelevaa, ja olen hulluna Euroviisuihin. Rehellisesti sanottuna olen innostunut tästä”, Larsson kirjoitti kyseisessä twiitissä Wiwibloggs-sivuston mukaan.

Viivi Huuska ei ollut tietoinen Larssonin videon nostattamista vertailuista Alice Chaterin videoon. Hän ei myöskään ollut nähnyt kyseistä musiikkivideota, joten siitä ei ole otettu vaikutteita Love Me Land -videoon.

- En heti osaa yhdistää samankaltaisuutta. Tila ja elementit ovat erilaiset. Laulaja, joka tanssii yksin tyhjässä tilassa on hyvinkin useasti käytetty konsepti. Esimerkiksi Janet Jacksonin The Pleasure Principle -video, jossa Janet tanssii tyhjässä varastohallissa, on ikoninen. Ei tässä kukaan pyörää ole keksinyt uudestaan, Huuska sanoo.

Lue myös: Pete Parkkosen kohuvideon ohjannut Viivi Huuska Me Naisissa: Haluan aiheuttaa epämukavaa oloa

Lue myös: Suomen euroviisuehdokasta Blind Channelia on verrattu Lordiin - yhtye kommentoi asiaa MTV:lle

Lähde: Wiwibloggs

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat