Kuva: Emmi Moilanen

Perhe auttoi Reino Nordinia lopettamaan päihdesekoilun - "Parhaita päätöksiä, mitä olen tehnyt"

11.02.2019 18:00 - Lauri Kujanpää

Nordin haluaisi esiintyä areenalla omalla keikalla.

Muusikko Reino Nordin, 35, julkaisi perjantaina 8. helmikuuta uuden albumin Cara Mia. Nordin kertoo Voice.Fi:lle, että levyjen tekeminen on eräänlainen merkkipaalu, joiden kasaaminen on luonnollista, vaikkakin monet artistit julkaisevat vain singlejä.

- Laitettiin albumille myös viime vuonna raavittuja singleen messiin. Albumi on aina hyvä merkkipaalu laittaa pakettiin yksi aikakausi, ja vaikka tietenkin tuo digimaailma hieman asiaa muuttaa, niin saahan ne kappaleet sieltäkin sitten soittolistalle.

Suoratoistopalvelut ovat olleet paljon keskusteluissa ympäri maailman, sillä niistä saatu korvaus ei ole ihan samanlainen kuin albumeista. Nordin sanoo, että artistin leipä tulee hyvin pitkälti eri paikoista.

- Pienistä puroista se tulee. Keikkailusta ja radiosoitosta esimerkiksi. Kyllähän tuolta suoratoistostakin tulee jotain, kun striimaa paljon. Kiitos yleisölle, joka musiikkiani kuluttaa.

Nordin tekee kappaleitaan suomeksi, mutta myös englanninkielinen musiikki on ollut mielessä.

- Näen siinä kyllä väyliä ja mahdollisuuksia, mutta siihen pitää investoida todella paljon. Pitää löytää jälleen uusi yleisö, ja kilpailu on paljon kovempaa. Neljän lapsen isänä ei ehdi lähteä juoksentelemaan tuonne agenttien ja muiden perään. Pidän kuitenkin sitä ovea auki ja aika näyttää, mitä tapahtuu.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)

(kuva: Emmi Moilanen)

Nordin on viihtynyt otsikoissa musiikin lisäksi myös päihdesekoiluistaan. Mies kertoo, että perheen kautta lähti päätös lopettaa juhlimiseen painottuva elämäntyyli.

- Jonkinlainen havahtuminen tapahtui. Sitä kyllästyi täysin siihen elämään, ja sai lopulta muutettua itsensä: Omia lähtökohtia, suruja ja ahdistuksia. Kotopuolesta se ratkaisu lopulta lähti, että tajusi viheltää pelin poikki. Parhaita päätöksiä, mitä olen koskaan tehnyt.

Perheen ja musiikin lisäksi Nordinilla on muitakin intohimoja.

- Viime kesänä rakastuin golfiin todella vahvasti. Myös jääkiekko on tärkeä harrastus. Meillä on harrastesarjasta pari hopeaa ja pronssia, joten siinä tavoitellaan nyt sitä kirkkainta kruunua! Joukkuelajit ovat tällaiselle yksinäiselle sudelle hyvinkin avartavaa, sillä niissä oppii toimimaan tiimissä.

Nordin kertoo myös, että näytteleminen on edelleenkin hänelle tärkeää ja mielenkiintoista. Se kuitenkin vaatii paljon aikaa eikä korvausta Suomessa juurikaan saa.

- Onhan se hauskaa ja haastavaa ja sitä voisi tehdä enemmänkin. Tuo ala on kuitenkin aika kitukasvuinen ja tahtotilaan perustuva, joten asiat tehdään lähes pelkällä intohimolla.

Tulevaisuudessa muusikko haluaa keskittyä tietenkin musiikkiin.

- Musiikkia haluan tehdä hautaan asti. Levyjä painetaan ja elämässä on monta polkua, lyhyitä ja nopeita, joita kulkea. Näillä rahkeilla mennään eteenpäin tavalla tai toisella. Suuri haave olisi saada iso areenakeikkamahdollisuus, ja se vaatii sen, että saa vietyä jengille musiikkia vielä enemmän.

Voice.fi, Radio Nova, Iskelmä ja KISS ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Reino Nordin kommentoi uutuuskappalettaan: "Välillä on vain päästettävä irti ahdistuksesta"

Lue myös: Reino Nordin avautuu törkyviestien saamisesta - "Estän ihmisiä somessa todella herkästi"

Kilpailut

Uusimmat