Kuva: Eurovision.tv

Slovenia on viimeisenä Euroviisujen vedonlyöntilistoilla - rahat 500-kertaisena takaisin jos voittaa

02.05.2018 23:15 - Iiro Myllymäki

Voice.fi:n euroviisutoimittaja Iiro Myllymäki esittelee ja arvioi kaikki vuoden 2018 euroviisukappaleet.

Sloveniaa edustaa tänä vuonna Euroviisuissa 28-vuotias Lea Sirk. Nainen esittää Hvala, ne -kappaleensa kokonaan sloveniaksi. Suomeksi kappaleen nimi tarkoittaa ”kiitos ei”.

Lea Sirk on klassisen koulutuksen saanut huilisti. Vuonna 2005 hän voitti Saksassa käydyn kilpailun lupaavimman nuoren laulajan tittelistä. Esikoisalbuminsa nainen kuitenkin julkaisi vasta vuonna 2014.

Sirk valittiin maansa edustajaksi laulukilpailu EMA:n kautta. Slovenialaisyleisön lisäksi valinnassa oli mukana ammattiraateja eri maista.

Slovenian menestymismahdollisuudet Lissabonin Euroviisuissa näyttävät heikoilta. Jutun kirjoitushetkellä Slovenia on viimeisellä sijalla vedonlyöjien listoilla. Tieto perustuu Eurovision World -sivuston ylläpitämään yhteenvetoon vedonlyöntisivustojen listoista. Slovenian lisäksi Islanti, San Marino ja Montenegro pitävät perää listalla. Jos Slovenia voittaisi Euroviisut, saisi vedonlyöjä rahansa takaisin 500-kertaisena.

Arvio:

Merkitseekö vedonlyöntilistojen viimeinen sija sitä, että Hvala, ne on tämän vuoden huonoin viisuehdokas? Mielestäni ei. Kappale ja sen esikatseluvideolla nähty esitys eivät aiheuta myötähäpeän tuntemuksia, mutta eivät kyllä millään tasolla innostakaan. On hankala uskoa, että monikaan äänestäjä intoutuisi antamaan äänensä juuri tälle esitykselle. Näin ollen ei ole yllättävää, että Slovenia on pahnanpohjimmaisena vedonlyöntilistoilla.

Hvala, ne yrittää niin kovasti olla hyvä pop-biisi ja esityksenä viisukelpoinen, mutta kaikki pyrkimykset jäävät suurin piirtein puoliväliin maalista. Siinä kohtaa kun kappaleessa pitäisi tulla huippukohta, se jääkin junnaamaan melodiaköyhään Hvala, ne -hokemaan. Kappale tuntuu ylipitkältä, ja kolmen minuutin biisissä tämä on erittäin huolestuttavaa.

Lea Sirkissä ei myöskään ole kappaleen vaatimaa asennetta ja karismaa, vaan hänestä jää turhan pikkusievä vaikutelma ja tunne siitä, että hän pikemminkin näyttelee pop-tähteä kuin on sellainen. Kappaleen edustamassa naisten esittämän tanssipopin kategoriassa on tänä vuonna monta huomattavasti vakuuttavampaa esitystä, muun muassa Saara Aallon Monsters. On suoranainen ihme, jos Slovenia pääsee finaaliin.

Lue myös: Saara Aallon lopullisesta viisuesityksestä vihdoin ensimmäinen maistiainen! Katso video

Lähteet: The Sun, Eurovision World

Kilpailut

Uusimmat