Kuva: Eurovision.tv

Belgiaa edustaa Euroviisuissa Ikean työntekijä

08.03.2018 19:45 - Iiro Myllymäki

Voice.fi:n euroviisutoimittaja Iiro Myllymäki esittelee ja arvioi kaikki vuoden 2018 euroviisukappaleet.

Belgian edustaja tämänvuotisissa Euroviisuissa on 27-vuotias Laura Groeseneken, joka esiintyy nimellä Sennek. Hän oli ensimmäinen artisti, jonka viisuedustajuus vahvistettiin vuoden 2018 mittelöön. Naisen edustuskappale on nimeltään A Matter of Time, ja Sennek on itse osallistunut kappaleen kirjoittamiseen.

Sennekillä on taustallaan paljon huomiota saaneita musiikkiprojekteja ja esiintymisiä. Nainen esiintyi James Bond -hahmon 50-vuotisjuhlakonsertissa vuonna 2012. Vuodesta 2014 lähtien nainen on esiintynyt yhdessä Ozark Henryn kanssa duona, ja yhdessä he ovat kiertäneet joitain Belgian suurimpia festivaaleja. Tällä hetkellä Sennek työstää soolouraansa, mistä myös euroviisuedustus on osoitus. Päivätyönään nainen tosin työskentelee Ikean visuaalisena markkinoijana.

Sennek kertoo, että hänen viisukappaleellaan on hänelle suuri merkitys.

- Kappale kuvailee sitä, miten asioiden katoavaisuudesta voi löytää kauneutta ja miten voi löytää kauneutta jostain arvokkaasta, mikä menee rikki, Sennek kuvailee.

Arvio:

Belgia on ollut viime vuosina yksi henkilökohtaisista suosikkimaistani Euroviisuissa. Esimerkiksi aiempien vuosien City Lights, What’s The Pressure ja Rhythm Inside ovat kaikki erinomaisia kappaleita. Sennekin A Matter of Time ei tavoita samaa tasoa kuin nuo viisut. Kappale on kylläkin viimeistä piirtoaan myöten laadukkaasti tehty ja esitetty, mutta pitikö tämän tuntuakin jossain? Varmaan piti, mutta ei tuntunut.

Kappale on sävellykseltään loppujen lopuksi hyvin perinteinen euroviisujen täyteballadi. Ajanmukaisuutta siihen tuo sovitukseen liimatut trap-musiikista poppiin tunkeutuneet rumpukone-hihatit. Niitä kuultiin muuten Saara Aallon Domino-ehdokaskappaleessakin.

Sennek varmasti esittää viisunsa livenä hyvinkin pätevästi, mutta melkoisia temppuja vaatii, jotta biisi innostaisi ihmisiä tarttumaan puhelimeen ja äänestämään.

Voit lukea aiemmin ilmestyneet viisuesittelyt tästä linkistä.

Lue myös: Kolumni: Saara Aalto petti viisulupauksensa - ja se on hyvä asia!

Lue myös: Viro on Euroviisujen ennakkosuosikki - laulussa todennäköisesti viisuhistorian korkein nuotti!

Lähteet: Eurovision.tv, Eurovision.tv

Kilpailut

Uusimmat