Kuva: YouTube

Suomen rock-piirien suurin mysteeri vuodelta 2005 ratkesi vihdoinkin!

21.09.2017 23:17 - Mikko Räsänen

Suomalainen X Prophets -yhtye nousi listakärkeen 2005, mutta vasta nyt selvisi, ketkä tuohon yhtyeeseen kuuluivat.

X Prophets -yhtye tuli täydestä tuntemattomuudesta hetkessä koko Suomen puheenaiheeksi. Bändi ilmestyi Suomen ensimmäisen Big Brotherin ensimmäiseen jaksoon esiintymään suorassa lähetyksessä. Bändin Linkin Park -henkinen kappale Gotta Get Away päätyi ohjelman tunnariksi ja soi koko syksyn kaikkien ohjelman lähetysten yhteydessä.

Suuri kysymys oli kuitenkin se, ketkä bändissä oikein soittivat. Lavalla kaikki X Prophets -muusikot olivat nimittäin peittäneet kasvonsa kommando-pipoilla. Vaikka bändin seuraavastakin singlestä tuli hitti ja keväällä 2006 ilmestynyt albumi myi mukavasti, katosi yhtye Suomen bändikartalta vähin äänin ja sen jäsenten henkilöllisyys pysyi mysteerinä tähän asti.

Nyt ysäritähti Waldo on Voice.fi:n haastattelussa paljastanut, että hän oli yksi X Prophetsin keulahahmoista. 

- Bändissä oli minun lisäkseni muun muassa Mica Ikonen XL5:stä ja Ilari Hämäläinen Kengurumeiningistä.

- Tajuttiin nopeasti, että eihän me voida meidän taustoilla julkaista uskottavasti tällaista matskua. Keksimme Slipknotilta idean, että vedämmekin maskit naamaan ja piilarit silmiin, että meitä ei tunnista.

Muusikot joutuivat opettelemaan kokonaan uudet maneerit, ettei kukaan Waldo- tai XL5-fani vain tunnistaisi muusikoita lavalta. Waldo paljasti haastattelussa myös, että kaikki eivät suhtautuneet henkilöllisyyksien salailuun hyvällä. Yksi radiokanava esimerkiksi suuttui niin, ettei suostunut soittamaan yhtyeen musiikkia. 

Lue koko haastattelu täältä

Lue myös: Suomen kovin eurodance-tähti täyttää 50 vuotta: "Nykyään viisikymppinen ei ole enää ikäloppu!"

Kilpailut

Uusimmat