Kuva: Shutterstock

Tunnettu suomalainen kenkäbrändi lopettaa - "Päätämme haikein mielin toiminnan"

01.11.2023 14:15 - Sanni Seppä

Tamperelaisen kenkäalan yrityksen tarina on tullut päätökseensä.

Suomalainen kenkäyritys Vamsko lopettaa toimintansa. Vamsko on vuonna 1986 perustettu tamperelainen yritys. 

Vamsko on kertonut lopettamispäätöksestä verkkosivuillaan ja somessa. Tekstissä kerrotaan, että viimeiset vuodet ovat olleet yritykselle haastavia. Vamskolla on ollut kivijalkaliike Tampereen Hämeenkadulla, sekä verkkokauppa netissä.

"Kuluneet vuodet ovat olleet haastavia meille kaikille – maailmanlaajuinen pandemia, sota, energiakriisi ja inflaatio ovat aiheuttaneet vaikeuksia niin yrityksille kuin kuluttajille. Olemme aina pyrkineet löytämään mahdollisuuksia sieltä, missä on myös haasteita ja tehneet ahkerasti töitä tulevan eteen. Nyt kuitenkin maailmantilanne on erityisen haastava niin materiaalipulan, kustannusnousujen kuin ostovoiman heikkenemisen myötä, jonka vuoksi päätämme VAMSKOn toiminnan siinä muodossa kuin se tällä hetkellä on ja myymme olemassa olevan varaston tyhjäksi".

Yritys kiittää julkaisussaan asiakkaitaan ja seuraajiaan kuluneista vuosista. 

"Olemme yhdessä tehneet näkyvästä kenkämuodista värikkäämmän, rohkeamman ja vastuullisemman".

Lue myös: Kendall Jenner tarjoili omaperäiset juhlakengät - onko tässä muotiväen ensi kesän suosikkipopot?

Lue myös: Vuonna 2023 tartuttiin urakalla saksiin - nämä 11 maailmantähteä napsasivat trenditukan

Lue myös: Hailey Bieber esitteli syysasun mokan sävyissä - viininpunaiset asusteet nappivalinta

Lähde: Vamsko

Kilpailut

Uusimmat