Kuva: Shutterstock

Haaveissa ilmavat ja tuuheat hiukset? Salaisuus voi olla shampoossa

20.10.2019 08:15 - Karoliina Kotala

Hiusten pesurutiineilla voi vaikuttaa paljonkin hiusten olemukseen.

Nykypäivänä törmää monesti ohjeeseen, jonka mukaan hiusten pesukertoja kannattaisi harventaa vain yhteen tai kahteen kertaan viikossa. Ohuita hiuksia liian vähäinen pesu voi kuitenkin latistaa ja saada ne nopeastikin rasvaisen näköisiksi. Ohuemmat hiukset vaativat nopeammin pesua kuin paksut hiukset, sillä muotoilutuotteet ja ihon omat öljyt latistavat ne nopeasti.

Ilmavien hiusten salaisuus saattaakin olla shampoossa. Kauppojen hyllyiltä löytyy paljon vaihtoehtoja, mutta hiuksille kannattaa valita shampoo, joka ei ole liian öljyinen tai kosteuttava, sillä se vie hiksilta ilmavuutta. Hiustenpesun aikana shampoota kannattaa hieroa huolellisesti myös latvoihin, jonne muotoilutuotteiden jäämiä kertyy paljon. Jos hiuksissa on ollut paljon tuotteita, voi hikset pestä kahteen otteeseen shampoolla ennen hoitoaineen levittämistä.

Myös hoitoaineen kanssa kannattaa olla tarkka, sillä sekin voi helposti latistaa hiukset. Levitä hoitoainetta vain hiusten puolivälistä alaspäin ja valitse tuote, joka hoitaa latvoja, mutta ei ole liian raskas.

Lähde: Women's Health Magazine

Lue myös: Haaveiletko paksummista hiuksista? Ota haltuun käänteinen pesujärjestys ja 3 muuta niksiä

Kilpailut

Uusimmat