Kuva: Fotolia

Naisen hiukset värjättiin supersuositun suklaalevitteen avulla - lopputulos hämmentää

19.12.2016 22:15 - Mika Parikka

Nutella on tunnettu suklaalevite, joka valtaa nyt ihmisten masujen lisäksi hiukset.

Vähän väliä saadaan kuulla hyvin hämmentäviä kaneusvinkkejä. Milloin pitää laittaa kurkkua silmiin tai vuorata itsensä turpeella taikka hunajalla. Varsinkin hiuksiin liittyviä vinkkejä on saatu kuulla useampaan otteeseen. Muun muassa sadevesi ja järvivesi ovat tunnetusti hyväksi hiuksille. Viimeisin hiuksiin laitettava aine onkin jo sitten hieman eri kaliiberia. Bloggari Huda Kattan on ladannut Instagram-tililleen videon, jossa naisen hiukset värjätään Nutellan avulla. 

Nutella on suklaalevitettä, jonka pääraaka-aineet ovat sokeri, palmuöljy, paahdetut hasselpähkinät, maito ja kaakao. Se on erittäin suosittu herkku, vaikkakin suhteellisen epäterveellinen. 

Värjäys on tehty eräässä salongissa Dubaissa. Hiuksiin sivellään Nutellaa sekä maitoa. Nutellaiset ja maitoiset hiukset kääritään sen jälkeen folioon. Kun hiukset pestään, ovat ne vaihtaneet selvästi väriä tummemmaksi. Sokeri ja muut aineet selvästi ajavat asiansa tummentavana elementtinä. 

Katso alta miltä hoito näyttää käytännössä:

Lähde: Mirror

Lue myös: Onko tässä kaikkien aikojen nopein tapa kihartaa hiukset? Katso

Lue myös: Kohti kauniimpia kutreja: 7 faktaa hiusten harjauksesta

Lue myös: 7 ongelmaa, jotka ovat tuttuja jokaiselle blondille

Kilpailut

Uusimmat