Kuva: Shutterstock

Piristä kodin sisustusta pienellä budjetilla - myös ilmaisilla ratkaisuilla suuri vaikutus

02.06.2021 09:15 - Emmi Moilanen

Kaikki sisustusvinkit eivät vaadi suurta budjettia näyttävän lopputuloksen takaamiseen.

Kotoisa ja silmää miellyttävä sisustus tekee asunnosta viihtyisän. On kuitenkin tavallista, että ajan kuluessa tietyt sisustusratkaisut alkavat kyllästyttää ja mieli alkaa kaivata jotakin uutta. Pure Wow -sivusto selvitti, mitkä pienen budjetin sisustusratkaisut freesaavat kodin ilmettä yllättävän paljon ja nopeasti.

Suomensimme parhaimmat vinkit alle.

1. Hyödynnä lehtien kauniita kuvia julisteina tai tauluina. Leikkaa talteen silmääsi miellyttävät kuvat ja uusi esimerkiksi kirjahyllyltä löytyvät valokuvat uusilla.

2. Hyödynnä vanhoja kankaita uusiin tarkoituksiin. Saisitko esimerkiksi vanhasta tyynynpäällisestä tai lakanasta muokattua näyttävän pöytäliinan? Vain mielikuvituksesi on rajana.

3. Käytä hedelmiä sisustuselementtinä. Hedelmäkori sopii loistavasti myös muiden huoneiden sisustukseen kuin vain keittiöön. Asettele värikkäitä välipaljo esille myös olo- ja vierashuoneeseen.

4. Kikkaile verhojen avulla. Kokeile freesata huoneen ilmettä kevyemmäksi ottamalla verhot kokonaan pois. Jos puolestaan olet suosinut aiemmin verhottomia ikkunoita, etsi muuhun sisustukseen sointuvat sävyt ja ripusta verhot tuomaan uutta eloa sisustukseen.

5. Käännä matto ympäri. Ihan jokaiselle matolle tämä niksi ei sovellu, mutta joidenkin kuosien kohdalla myös nurja puoli näyttää hyvältä ja tuo nopeasti vaihtelua sisustukseen.

6. Vaihda hehkulamppujen kelvin-arvoa, eli värilämpötilaa. Valaistus luo nopeasti ja edullisesti erilaista tunnelmaa huoneeseen kuin huoneeseen.

7. Kesytä johtokaaos. Piilottamalla elektroniikkalaitteiden johdot niille tarkoitetuilla kouruilla tai lokerikoilla. Voit kokeilla myös, saisitko piilotettua johdot uudelleen järjestelemällä jo olemassa olevien huonekalujen taakse.

Lue myös: 3 tärkeintä seikkaa kodin sisustuksessa - katso sisustussuunnitelijan täsmävinkit

Lue myös: Pienen kodin parhaimmat sisustusvinkit koottiin yhteen – katso lista!

Lue myös: Helpot niksit nopeuttavat kodin siivoamista – katso lista ja ota vinkit osaksi omaa arkeasi

Juttu on julkaistu alun perin 24.1.2019.

Lähde: Pure Wow

Kilpailut

Uusimmat