Kuva: Shutterstock

Pesto-kananmunaresepti sekoitti sosiaalisen median: "Tämä muuttaa elämäsi"

11.05.2021 10:15 - Reija Saarinen

Herkullinen niksi kannattaa ottaa testiin esimerkiksi aamupalaleipien kohdalla.

TikTok on viime vuosien aikana opettanut paljon. Sieltä viraalihiteiksi ovat nousseet muun muassa monet reseptit sekä vinkit pukeutumiseen. Uusin ihmiset sekaisin saanut video on pesto-kananmunaresepti.

Kyseinen resepti on erittäin helppo ja yksinkertainen. Käytännössä siis kananmuna paistetaan pestokastikkeessa erillisen öljyn sijaan. Pestossa oleva rasva pitää huolen siitä, ettei kananmuna palaa pohjaan ja samalla se antaa munalle herkullista makua. 

Alkuperäisen videon palvelussa jakoi Amy Wilichowski, jonka jakamana reseptiä on katsottu yli yhdeksän miljoonaa kertaa. Ohjevideossaan hän näyttää herkkulisen aamupalaleivän ohjeen, johon kuuluu pesto-kananmunan lisäksi tuorejuustoa, avokadoa sekä hunajaa, suolaa ja pippuria. 

- Tämä ohje muuttaa elämäsi, toteaa Wilichowski jakamallaan videolla. 

Ohjeen pääset kokonaisuudessaan katsomaan alta. Jos julkaisu ei näy, pääset katsomaan sen täältä

Lue myös: Tee tortilloistasi jotain uskomatonta – salainen 3 ainesosan lisukkeemme on nyt julki!

Lue myös: Maukkaat aamupalat, jotka pitävät nälän loitolla pitkään – 3 helppoa ja nopeaa reseptiä

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat