Kuva: Shutterstock

Kahden raaka-aineen suklaakakut vievät kielen mennessään - kokeile

01.06.2019 10:15 - Karoliina Kotala

Herkkujen loihtiminen ei aina vaadi monimutkaisia kokkailuja.

Jos makeannälkä iskee yllättäen, on hyvä jos keittiöstä löytyy muutama vakioraaka-aine, joilla herkut syntyvät vaivattomasti. Yksi helppo raaka-aine onkin suklaalevite, josta löytyy kauppojen hyllyiltä monenlaisia variaatioita. Pähkinän ystävä valitsee pähkinäisen suklaalevitteen ja tarjolla on myös esimerkiksi makeampia maitosuklaisia levitteitä.

Herkullisen suklaalevitteen kanssa syntyykin helposti maistuva herkku. Kokeiluun kannattaa laittaa esimerkiksi kahden raaka-aineen suklaakakut, jotka on helpoin tehdä muffinivuokiin:

Helpot suklaaminikakut

400 g suklaalevitettä

5 kananmunaa

1. Erottele keltuaiset ja valkuaiset kahteen eri kulhoon. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.

2. Sekoita keskenään suklaalevite ja keltuaiset. Lisää joukkoon valkuaisvaahto, mutta älä sekoita liikaa, vaan kääntele varovasti, jotta kuohkea koostumus pysyy.

3. Jaa seos muffinivuokiin ja paista uunissa 175 asteessa noin kymmenen minuuttia.

4. Anna jäähtyä ja nauti vaikkapa vaniljajäätelön kanssa.

Lue myös: Marja-jogurttipiirakka on syystäkin klassikko - kokeile ja ihastu

Kilpailut

Uusimmat