Kuva: Fotolia

Sulatatko pakastetun lihan ennen paistamista? Ei kannattaisi

25.08.2016 23:45 - Senja Rapila

Independent-lehden mukaan lihan maku muuttuu huomattavasti sulattamisen jälkeen.

Vaikka tuore pihvi onkin aina paras vaihtoehto, joutuu välillä turvautumaan lihan pakastamiseen. Moni tekeekin yleisen virheen tässä vaiheessa, koska yleensä liha otetaan sulamaan ennen paistamista. Independent-lehden mukaan lihan maku kuitenkin muuttuu huomattavasti sulattamisen jälkeen.

Independent-lehti uutisoi, että kokin tekemien testitulosten mukaan jäisenä pannulle laitettu liha maistui paljon paremmalta, eikä menettänyt mehevyyttään samalla tavalla kuin sulatettu pakasteliha. Jäisessä lihassa oli lisäksi paljon pienempi kerros ylikypsää lihaa pihvin ympärillä ("harmaa" alue).

Testi osoitti myös, että jäiset lihat kypsentyivät miltei yhtä nopeasti pannulla kuin valmiiksi sulatetut lihat.

Salaisuus piilee pakastamisessa

Salaisuus kuitenkin on, että pihvit tulee pakastaa oikealla tavalla, jotta ne voi paistaa jäisenä.

Kokki Dan Souzan mukaan pihvit tulee laittaa erikseen leivinpaperin päälle ilman kantta ja laittaa pakastimeen jäätymään. Jäätymisen jälkeen pihvit tulee elmukelmuttaa yksitellen ja laittaa yhteiseen pakastepussiin.

Kun lihat otetaan paistumaan, täytyy käyttää myös huomattavasti runsaammin paistoöljyä kuin normaalisti. Voit katsoa ohjevideon pihvien "oikeaoppiseen" pakastamiseen ja niiden paistamiseen täältä.

Lähde: Independent

Lue myös: Maukas salaatinkastike on helppo ja terveellinen - kokeile reseptiä ja ihastu

Lue myös: Kuinka saat valkosipulin hajun pois käsistäsi? Helppo kikka auttaa

Kilpailut

Uusimmat