Kuva: Fotolia

Uuden ruoanlaittotrendin suosio kasvaa - säästää merkittävästi aikaasi

10.08.2016 14:45 - Emmi Moilanen

Erityisesti Instagramissa leviävä ruokatrendi esittelee koko viikoksi kerrallaan valmistettuja terveellisiä, kotiruoka-annoksia.

Instagramissa leviää trendi, jossa esitellään kuvien muodossa koko viikoksi kerrallaan valmistettuja, terveellisiä kotiruokia. Ilmiö on tuttu erityisesti paljon urheileville, mutta se saattaisi helpottaa huomattavasti myös niiden ihmisten arkea, jotka eivät esimerkiksi tiukan työtahdin takia ehdi laittamaan ruokaa arki-iltaisin.

SELF kysyi asiantuntijoilta tärkeimmät asiat, joihin tulisi kiinnittää huomiota valmistaessaan ja säilöessään usean päivän ruuat yhdellä kertaa. Katso alta parhaimmat vinkit tähän arvokasta aikaasi säästävään kokkaamiseen.

1. Älä säilö jääkaapissa pitkään

Ravitsemusterapeutti Lisa Moskovizin mukaan ateriat usein menettävät makuaan, jos niitä säilötään useita päiviä jääkaapissa. Hän suositteleekin laittamaan etukäteen valmistetut ateriat pakastimeen, josta ne ovat helppo sulattaa yksi kerrallaan ja lämmittää esimerkiksi mikrossa. On myös hyvä muistaa se, että valmis ateria säilyy jääkaapissa syömäkelpoisena vain noin kolmen päivän ajan.

2. Kiinitä huomiota tuoreuteen

Jos syöt aterioiden yhteydessä hedelmiä tai vihanneksia, säilyttävät ne mehukkaimman tuoreutensa noin kolmen päivän ajan.

- Todennäköisesti voit syödä ne myös tämän aikavälin jälkeen, mutta koostumus alkaa muuttua pehmeäksi ja hedelmien väri tummuu, toteaa ravitsemusterapeutti Beth Warren.

3. Muista täysjyvät

Ravitsemusterapeutti Karen Anselin mukaan on hyvä pakastaa varastoon myös terveellisiä kokojyvätuotteita, kuten esimerkiksi tummaa riisiä tai kvinoaa. Keitä esimerkiksi riisi etukäteen ja jaa satsi kerta-annoksiksi pakastimeen.

4. Säilö ruoka-aineet erillään

Jos sinusta tuntuu tylsältä syödä joka päivä samaa ruokaa koko viikon ajan, ravitsemusterapeutti Jessica Cording suosittelee säilömään ainakin joitain ruoka-aineita erillään toisitaan. Älä siis kokkausvaiheessa yhdistä kaikkea valmiiksi annoksiksi, vaan voit myöhemmin yhdistellä eri ruoka-aineita viikon mittaan. Esimerkiksi keitetyt vihannekset toimivat paistetun kanan kanssa mainiosti, mutta muutamaa päivää myöhemmin voit lisätä loput vihanneksista vaikkapa salaatin sekaan.

5. Valmista proteiinit etukäteen

Jos et ehdi käyttää useita tunteja kerrallaan ruuanlaittamiseen, mutta haluaisit silti valmistautua tulevaan viikkoon kokkaamalla aterioita varastoon etukäteen, muista, että sinun ei tarvitse tehdä kaikkea kerralla.

- Jos edes proteiininlähteet ovat valmiina odottamassa, se on jo hyvä alku. Niiden kylkeen on päivittäin helppo ja nopea valmistaa jotain lisuketta, toteaa Moskoviz.

Katso alta lisää kuvia Instagramissa villinneestä ruokatrendistä.

Annoksista usein löytyy niin proteiinin, hiilihydraattien kuin hyvien rasvojenkin lähde.

Lähde: SELF

Lue myös: Hermostuttaako? Kuusi ruokaa rauhoittavat oloasi

Lue myös: Ruoka-aineet, jotka ovat terveellisempiä keitettynä

Kilpailut

Uusimmat