Kuva: Shutterstock
Perjantaina useita hukkumistapauksia - kolmesta Kalajoella kadonneesta kaksi löydetty hukkuneena
Ympäri Suomen useampi ihminen on hukkunut perjantain aikana.
Perjantaina kolme alaikäistä nuorta katosi vesille Kalajoella. Heistä kaksi on illalla löydetty menehtyneenä, kertoo Oulun poliisilaitos. Ensimmäisenä löytynyttä nuorta yritettiin vielä elvyttää tuloksetta, mutta toista ei enää elvytetty.
Kolmatta nuorista etsittiin perjantaina ennen kello kymmentä illalla edelleen.
Nuoret olivat ajautuneet noin sadan metrin päähän rannasta ja huutaneet apua, kun he silminnäkijähavaintojen mukaan vajosivat pinnan alle. Toisin kuin aiemmin uutisissa kerrottiin, poliisin mukaan nuoret eivät olleet SUP-lautailemassa ennen katoamistaan.
Perjantai oli muutoinkin synkkä päivä vesillä. Aiemmin perjantaina myös noin 10-vuotias lapsi hukkui Lahdessa, minkä lisäksi poliisi kertoo iäkkään naisen hukkuneen Pälkäneellä ja nuoren miehen hukkuneen Espoon Kivenlahden uimarannalla. Lisää aiheen uutisoinnista voit lukea alta.
Lue myös: Noin 10-vuotias lapsi hukkui Lahdessa
Lue myös: Kolme lasta oli vähällä hukkua Espoossa - poliisi epäilee aikuisia heitteillepanosta
Lähde: Poliisi