Kuva: Shutterstock

Saunan riskit osoittautuivat traagisesti viikonloppuna - LähiTapiola neuvoo välttämään yleiset virheet

09.10.2023 22:15 - Minttu Tikkanen

Sähkökiuas voi hajota siinä missä muukin elektroniikka.

Viikonloppuna otsikoita hallitsi järkyttävä uutinen, kun kuusihenkisestä perheestä menehtyi viisi tulipalossa Vantaalla. Kerrostaloasunnossa riehunut tulipalo oli muun muassa Ylen tietojen mukaan saanut alkunsa saunasta, josta löytyi jotakin sinne kuulumatonta. 

Sauna ja keittiö ovatkin tilastollisesti kodin vaaranpaikat alkunsa saaneiden tulipalojen määrässä mitattuina. LähiTapiolan tiedotteessa kehotetaan välttämään yleiset riskit, joita moni huomaamattaan tekee saunan kanssa. Kiuaspalo ei ole tyystin harvinainen, sillä esimerkiksi vuosina 2019–2020 LähiTapiolan tietoon on tullut satoja tapauksia, joissa kiuas on yllättäen rikkoutunut ja siten aiheuttanut tulipalon.

Vantaan tapahtumien kaltainen onnettomuus ei ole ainoa laatuaan. Usein saunapaloissa kiukaan läheisyydestä löytyy jotakin saunaan kuulumatonta materiaalia kuten kuivumassa olleita vaatteita. Ihan ensiksi tulisikin kiinnittää huomiota siihen, että etsii kodistaan jonkin muun paikan vaatteiden kuivaamiselle. Syttyvä materiaali voi vaikuttaa oleellisesti siihen, kuinka vauhdikkaasti palo leviää.

"Jos kiukaan kärähtäessä ympärillä on jotain syttyvää materiaalia, tuli voi levitä ja palolla olla tuhoisia seurauksia. Vahinkoilmoituksista käy ilmi, että joskus kiukaasta on noussut esimerkiksi suuri valokaari tai liekit ovat lyöneet ylä- ja alasuuntaan", kommentoi LähiTapiolan tiedotteessa projektijohtaja, paloinsinööri Antti Määttänen.

Kaikki ylimääräinen pitäisikin muistaa karsia saunasta joka kerta, kun kiukaan aikoo laittaa päälle. Myös lapsia tulee ohjeistaa, ettei sauna ole säilytyspaikka tavaroille.

"Aina kun laittaa saunan päälle, kannattaa varmistaa, ettei kiukaan päällä tai sen lähellä ole mitään ylimääräistä. Lapset saattavat tuoda saunaan leluja tai lämmittäjä itse unohtaa kiukaalle esimerkiksi puhelimen. Jos palo taas alkaa kiukaan viasta, tuli voi levitä, jos tilassa esimerkiksi kuivataan vaatteita tai lähellä kaiteella on pyyhe. Myös muovinen sanko tai matto voi syttyä palamaan", Määttänen jatkaa.

Teknologiaan ei pidä sokeasti luottaa

Sähkökiuas siinä missä muutkin on laite, joka kuluu ja voi tarvita huoltoa tai vaihtoa. Määttänen kehottaa, että vian ilmetessä ei pitäisi jäädä epäröimään tai odottelemaan.

"Myös kiukaan mekaaniset osat, kuten termostaatti ja kellokytkin, voivat ajan myötä vikaantua. Kannattaa siis aika-ajoin tarkistaa, että kiuas lämpenee, kuten sen on tarkoitus. Varmistaisin myös aina, että kiuas on saunomisen jälkeen mennyt pois päältä."

Nykyteknologiassa piilee myös sudenkuoppia. Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen johtava palotarkastaja Timo Kouki kehottaa tiedotteessa suhtautumaan varauksella saunan sytyttämisen etätoimintoihin esimerkiksi matkapuhelimen välityksellä, kun kukaan ei ole valvomassa lämpeävää saunaa.

"Erityisen tarkkana saunaa lämmittäessä kannattaa olla, jos sen tekee etätoiminnolla, kuten puhelimen kautta. Jos saunaa käytetään saunomiseen, se ei ole säilytyspaikka."

Lue myös: If: Leivänpaahtimesi nököttää todennäköisesti paikassa, jossa se voi aiheuttaa tulipaloriskin

Lue myös: Moni lataa kännykkää tavalla, jossa piilee tulipaloriski: "Tilanne voi olla hengenvaarallinen"

Lähteet: LähiTapiola, Yle

Kilpailut

Uusimmat