Kuva: Shutterstock

Oletko jo maksanut? Mätkyjen eräpäivä on tuhansilla tänään

01.09.2023 08:15 - Minttu Tikkanen

Kaikki muistutusviestit eivät ole aitoja, muistuttaa Verohallinto.

Tänään, 1. syyskuuta on Verohallinnon tiedotteen mukaan useilla mätkyjen eräpäivä.

Verohallinto muistuttaa, että toistaiseksi jäännösveroa eli mätkyjä on maksamatta jopa 260 miljoonan euron arvosta. Tänään erääntyvät ja vielä maksamattomat mätkyt koskevat jopa 330 000 ihmistä.

Myös veronpalautuksia on tulossa, syyskuun aikana Verohallinto maksaa palautuksia jopa 1,1 miljardia. Palautukset eivät välttämättä aina tule heti aamusta, joten ei tarvitse huolestua, jos palautuksia ei vielä näy.

Varo huijauksia

Verohallinto on saattanut lähettää muistutustekstiviestejä maksamattomista veroista, mutta myös huijausviestejä on valitettavan paljon liikkeellä. Verohallinto muistuttaakin tiedotteessaan myös, että Verohallinnolta tulleissa viesteissä ei koskaan pyydetä tekstiviestillä esimerkiksi pankkitunnuksia eivätkä viestit koskaan sisällä klikattavia linkkejä. Jos viestissä ilmaantuu jompaa kumpaa, pitäisi hälytyskellojen jo alkaa soida.

Lue myös: Verohallinto muistuttaa - lähes miljoonan suomalaisen tuloraja ylittymässä

Lue myös: Muistitko tehdä vähennykset veroilmoituksessa? Verohallinto antaa vinkit

Kilpailut

Uusimmat