Kuva: Shutterstock

Teinityttö ja -poika pukeutuivat samanlaisiin vaatteisiin kouluun - kokeilulla surullinen lopputulema

05.09.2021 14:15 - Iiro Myllymäki

Huippusuositulla TikTok-videolla nähdään, että poikia ja tyttöjä näyttää koskevan erilaiset pukeutumissäännöt.

Kaksi teini-ikäistä oppilasta on pyrkinyt osoittamaan TikTokissa, että koulujen pukeutumiskoodit ovat seksistisiä. Yhdysvaltalaiset Drew Jarding ja Kenzie Crimmins pukeutuivat samantapaisiin asuihin kouluun ja päätyivät huomaamaan, että tyttöjä kohdellaan pukeutumisen osalta eri tavalla kuin poikia.

Drew’n jakamassa ja viraaliksi menneessä TikTok-videossa nähdään, miten kaverukset olivat pukeutuneet vatsat paljastaviin paitoihin. Pitkään kaksikon asut eivät herättäneet mitään hämminkiä, ja he jopa tanssivat opettajien edessä ilman, että kukaan sanoi mitään. Lopulta naispuoliselle Kenzielle kuitenkin kirjoitettiin vaatetuksesta huomautuslappu, kun taas Drew’lle ei.

Hittivideo keräsi TikTokissa yli 6,8 miljoonaa näyttökertaa ennen kuin se muutettiin yksityiseksi. Drew kertoo Bored Pandan haastattelussa, että hän halusi videollaan osoittaa koulujen pukeutumissääntöjen epätasa-arvoisuuden.

- Valitettavasti mikään ei ole muuttunut koulussani tai muissakaan kouluissa. On kuitenkin mahtavaa, että voimme nostaa esiin tätä vallitsevaa ongelmaa, Drew sanoo.

Hän uskoo, että määrittelemällä tiukasti tyttöjen soveliasta pukeutumista kouluissa yritetään kontrolloida tyttöjä. Hänen mielestään seksistisiä sääntöjä vastaan pitää protestoida, jotta muutosta tapahtuu. Drew on itse jakanut TikTokiin useampiakin videoita, joissa hän on pukeutunut vaatteisiin, joista hän uskoo tyttöjen joutuvan ongelmiin. Pojan päällä nähdään videoissa esimerkiksi lyhyitä shortseja.

@drooscroo

##dresscode my friends who have been dress coded for wearing clothes like mine @avvacado  @grace.gustafson3  @_ella_nolan_  @el.nicole  @alainamullerr  …

♬ Easy 2000s songs - Amber Fares

Jos upotus ei näy, klikkaa tästä.

Lue myös: Tyttöjen koulukuvat muokattiin tökerösti "siveellisemmiksi" Floridassa - kuvat puhuttavat netissä

Lue myös: Cristal Snow oli kiusattu koko nuoruutensa - sitten pukeutui mekkoon ja sanoi kaikille suorat sanat

Lähde: Bored Panda

Juttua muokattu 7.9. klo 16.57: Lisätty tieto siitä, että video on muutettu yksityiseksi ja poistettu kyseinen videolinkki.

Kilpailut

Uusimmat