Kuva: Senja Rapila

Aki Linnanahde haluaa suomalaisten muuttavan tapaa viettää isänpäivää: "Keskustelun paikka"

08.11.2020 09:15 - Roy Kokkonen

Juontaja Aki Linnanahteen perheessä isänpäivää on yleensä vietetty perinteiseen tyyliin. Tänä vuonna asia on toisin. Poikkeuksellinen isänpäivä on saanut miehen pohtimaan, miksi isänpäivää ei arvosteta perhejuhlana.

Kun lapset olivat pieniä, isänpäivää vietettiin Radio Novan aamujuontaja Aki Linnanahteen, 41, perheessä perinteisen kaavan mukaan. Aamut alkoivat laululla, aamiaisella sänkyyn ja yhdessäololla perheen kesken. Vielä myöhemminkin yhteistä tekemistä isänpäivänä on vaalittu.

Hänen perheessään isänpäivä ei tarkoita sitä, että mies itse nostettaisiin jalustalle. Linnanahde näkee päivän mahdollisuutena katkaista hektinen arki ja keskittyä perheeseen sekä yhdessäoloon.

Tänä vuonna päivää päästään viettämään vasta illansuussa. Nuorin tytär on koko viikonlopun kestävällä cheerleadingleirillä, joka päättyy vasta iltakuuden jälkeen sunnuntaina.

- En itse asiassa ihan tarkkaan tiedä, mitä on suunniteltu. Mutta jotain kivaa tehdään, sitten kun leiriläinenkin on kotiutunut, Linnanahde kertoo Voice.fi:n haastattelussa.

Monissa perheissä äitien- ja isänpäivä ei oikeastaan eroa normaalista sunnuntaipäivästä. Lasten harrastukset pyörivät normaaliin tapaan ja joillekin vanhemmille on saattanut osua esimerkiksi työvuoro.

- Ei tämä sinällään ole meidän perheessämme uusi tilanne. Tärkeintä on, että tyttärellä on kiva viikonloppu, hän korostaa.

Silti päällekkäisyys on saanut pohtimaan, miksi äitien- ja isänpäiviä ei arvosteta perhejuhlana samalla tavalla kuin esimerkiksi joulua.

- Olisi yhteiskunnallisen keskustelun paikka, että voisiko nämä aamut rauhoittaa harrastuksilta ja muilta tapahtumilta. Onko sillä väliä, jos joku harrastuksen vakiovuoro jää yhdeltä aamulta väliin? Ja tarvitseeko jonkun sarjapelin alkaa kello 11 isänpäiväaamuna?

Aki Linnanahteen mielestä isän- ja äitienpäivien aamut saisi rauhoittaa perheen yhteiselle ajalle. (kuva: Mikko Räsänen)

Kaupallista humpuukia vai tärkeä perhejuhla?

Suomessa isänpäivää vietetään marraskuun toisena sunnuntaina. Sen historia on pitkälti kaupallinen.

Yliopiston almanakkatoimiston mukaan perinteen juuret ovat Yhdysvalloissa. Se rantautui Suomeen äitienpäivän vanavedessä. Pohjoismaiset kauppiaat alkoivat markkinoimaan isänpäivää 1940-luvulla. Sen avulla oli tarkoitus piristää joulusesonkia edeltänyttä hiljaista kautta.

Juhlapäivä alkoi vakiintumaan suomalaisperheissä 1970-luvulla. Päivän arvostuksesta voi kuitenkin vetää johtopäätöksiä esimerkiksi sen perusteella, että siitä tehtiin virallinen liputuspäivä vasta viime vuonna.

- Mikä on äitien- ja isänpäivän merkitys? Jotkut näkevät ne kaupallisena humpuukina, jotkut taas samalla tavalla kuin minä, tärkeänä perhepäivänä, Linnanahde toteaa.

Linnanahteen mukaan yhteiskunnan ilmapiirillä on merkitystä, kun nuoret parit pohtivat, kuinka monta lasta hankitaan vai hankitaanko ollenkaan.

- Myös se on ihan ok, että ei halua lapsia. Mutta esimerkkinä silläkin on vaikutusta, että isänpäivänä nostetaan lippu salkoon. Se on yksi konkreettinen tapa osoittaa päivän merkitys.

Aki Linnanahteesta tuli uusperheen isä 25-vuotiaana. (kuva: Mikko Räsänen)

Uusperheen isäksi 25-vuotiaana

Linnanahteesta tuli isäpuoli 25-vuotiaana, kun hän muutti vaimonsa kanssa yhteen. Elämänmuutos oli suuri, kun kolmen lapsen uusperhearki alkoi pyörimään. Myöhemmin pari sai myös yhteisen lapsen.

- Kun 25-vuotiaana siihen lähdin, niin yhtäkkiä olinkin lauantaiaamuna Keravan jäähallilla lapsen lätkäharrastuksen parissa. Kyllähän siinä monesta asiasta tinkii, esimerkiksi sellaisesta kuin yöuni.

Miehen puheesta kuulee, että vanhemmuus on antanut paljon.

- Yleisesti vanhemmuus opettaa tuntemaan myös itseään. On aika opettavaista, kun omassa lapsessa näkee omat hyvät ja huonot puolet. Lisäksi se opettaa epäitsekkyyttä. Sinä hetkenä, kun ensirääkäisy kuuluu, elämä muuttuu siitä eteenpäin. Ei ole enää omaa aikataulua, vaan sitten mennään lapsen ehdoilla.

Sama pätee myös, vaikka lapsi ei olisi biologisesti oma. Linnanahde muistuttaa, että isänpäivällä on merkitystä, oli perhe minkälainen tahansa.

- Hyvää isänpäivää kaikille isille ja kaikille niille, jotka pelaavat sitä paikkaa, hän toivottaa.

Lue myös: Mikko Leppilampi joutui pilan kohteeksi suorassa radiolähetyksessä - "Tämä ei jää tähän!"

Lue myös: Suomalaiset isät kertovat, mitä vanhemmuus heille merkitsee: "Isyys on kaikessa mitä teen"

Lue myös: Janna muusikkoisästään: Tiesin teininä aina missä tilanteessa soitan faijalle

Radio Nova, Iskelmä ja Voice.fi ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat