Kuva: Shutterstock

Kolumni: Nyt on aika rakastaa

17.03.2020 18:00 - Reija Saarinen

Voice.fi:n toimituspäällikkö Reija Saarinen toivoo, että välittämisen kulttuuri jatkuu vielä poikkeustilan jälkeenkin.

Viime päivien aikana pelko ja epätietoisuus ovat vallanneet monen suomalaisen mielen. Kiinasta liikkeelle lähtenyt koronavirus saavutti myös Suomen ja muutti arkemme hetkessä.

Eilen pääministeri Sanna Marin ilmoitti, että Suomessa vallitsevat nyt poikkeusolot. Koulut päätettiin sulkea, Suomen rajat laitetaan kiinni ja tarpeetonta oleskelua julkisissa tiloissa rajoitetaan. Yli 70-vuotiaat velvoitetaan pysymään karanteenia vastaavissa olosuhteissa, ja etätöihin kannustetaan, mikäli se vain on mahdollista.

Kaikki edellä mainitut ovat asioita, jotka vaikuttavat arkemme lisäksi myös henkiseen hyvinvointiimme. Ahdistus ja pelko ovat nostaneet päätään. Suurinta pelkoa aiheuttaa se, että emme tiedä, mitä tulevaisuus tuo mukanaan.

Ikävien ja ahdistavien uutisten lomassa on kuitenkin ollut ilahduttavaa huomata myös se kaunis kultareunus. Uusi, hämmentävä tilanne on saanut ihmiset toimimaan. Naapuriapua tarjotaan apteekissa ja kaupassa käyntiin. Sosiaalisessa mediassa on sankoin joukoin lähdetty tukemaan yrittäjiä. Esittävien taiteiden harjoittajat ovat lähettäneet keikkojaan livenä sosiaalisessa mediassa, ja treeninkin voi nyt hoitaa kotoa käsin, kiitos lukuisten palveluntarjoajien.

Poikkeusolot ovat siis nostaneet esiin suuren määrän rakkautta ja huolenpitoa. Uusi tilanne on osoittanut sen, että välitämme toisistamme. Se on järjettömän kaunista.

Onkin hyvä muistaa se, että juuri nyt meillä on aikaa rakastaa. Meillä on aikaa itsellemme ja läheisillemme. Ei ehkä fyysisesti, mutta kiitos tekniikan, kontaktien ylläpito on suunnattoman helppoa. Kun aikaa on enemmän, voi toki puhelun sijaan kirjoittaa, vaikka lapsuudenystävälleen kirjeen. Kertoa hänelle miten rakas hän onkaan. Sillä sanoilla on tässä hetkessä suuri merkitys. Ne luovat uskoa. 

Toivottavaa on, että tämä välittämisen kulttuuri jää elämään: on osa meitä myös sen jälkeen, kun koronatilanne rauhoittuu ja elämä palaa hiljalleen uomiinsa. Sillä rakkaudesta saadun voiman avulla kaikki on mahdollista. Myös siinä normaalissa arjessa. 

Kuten tasavallan presidentti Sauli Niinistö puheessaan totesi: Kyllä tästä selvitään.

Voice.fi, Iskelmä ja Radio Nova ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat