Kuva: AOP

12 karmivaa kauhuelokuvaa listattiin - mikä on sinun suosikkisi?

12.10.2019 14:15 - Sallamaari Niittymäki

Manaaja, Saw, Linnut... Se minkä ihmiset kokevat pelottavaksi muuttuu ajan mukana.

Pahuus on aina pelottanut mutta samalla myös kiehtonut ihmisiä. Tähän tarpeeseen paras lääke syksyn pimenevissä illoissa ovat kauhuelokuvat. Se tuntuu myös olevan ainut elokuvagenre, joilla ei ole rajoja. Yhdistävä tekijä niissä kuitenkin on hyvän ja pahan, normaalin ja epänormaalin vastakkainasettelu. 

Halloween lähestyy, joten listasimme eri vuosikymmenten puhutuimmat ja pelottavimmat elokuvat, jotka jokaisen kauhuelokuvien ystävien on nähtävä.

Linnut (1963)

Tämä Alfred Hitchcockin ohjaama kauhuklassikko on kylvänyt ihmisissä pelkoa jo useamman vuosikymmenen. Linnuissa ei ole lainkaan lisättyä taustamusiikkia, joka lisää katsojan ahdistusta. Tämä kauhuelokuvien klassikkoteos, jossa luonnonvoimat korvaavat perinteisen pahan, on jokaisen kauhufanin nähtävä.

(kuva: AOP)

Manaaja (1973)

Manaajaa voi huoletta sanoa yhä edelleen yhdeksi kaikkien aikojen pelottavimmista kauhuelokuvista. Se kertoo kaikessa yksinkertaisuudessaan ja raakuudessaan tarinan riivatusta 12-vuotiaasta amerikkalaistytöstä, jonka ainoaksi keinoksi pelastautua, osoittautuu papin tekemä manaamisrituaali. Ilmestyessään se aiheutti runsaasti kohua. Kriitikot sanoivat sitä sairaaksi roskaksi ja kirkko julisti elokuvan olevan paholaisen työtä.

(kuva: AOP)

Hohto (1980)

Tämä klassikkoelokuva perustuu Stephen Kingin samannimiseen romaaniin. Se on valittu useaan otteeseen yhdeksi kautta aikojen parhaaksi ja pelottavimmaksi kauhuelokuvaksi. Ohjaaja Stabley Kubrickin tyylin mukaisesti, elokuva ei anna suoraa selitystä tapahtumilleen, joissa kuvataan erään perheen hulluksi tuloa Overlook-nimisessä hotellissa. Hohto pelottaa psykologisin keinoin, ei niinkään raakuudellaan.

(kuva: AOP)

Uhrilampaat (1991)

Uhrilampaat oli menestys niin Oscareissa kuin lippuluukuilla ja se toimi suunnannäyttäjänä ja tienraivaajana sarjamurhaajatarinoille. Elokuvassa Buffalo Bill niminen psykopaatti kidnappaa ja murhaa nuoria naisia Yhdysvaltojen keskilännessä. Vaikka leffa on juoneltaan melko perinteinen rikostrilleri, se on tunnelmaltaan hyytävä ja ahdistava alusta loppuun. Uhrilampaat teki viimeistään Hannibal Lecterista kaikkien tunteman hahmon, Anthony Hopkinsin uskomattoman roolisuorituksen myötä.

(kuva: AOP)

The Blair Witch Project (1999)

Tämä pienen budjetin kauhuelokuva on monien muidenkin esimerkkien tapaan aikalaisiinsa jäljen jättänyt kauhukokemus. Elokuva nousi viraaliksi hitiksi jo ennen ensi-iltaansa, vaikkei Internettiä ei ollut juuri kellään. Syksyllä 1999 lyhtypylväisiin ympäri Suomea ilmestyi ilmoituksia neljästä kadonneesta yhdysvaltalaisnuoresta, jotka olivat hävinneet kuvatessaan dokumenttia. Elokuvan juoni on yksinkertainen. Neljä nuorta lähtee metsään kuvaamaan dokumenttia, jossa kuuleman mukaan asuu Blair-noita. Tämä elokuva saa sinut kammoamaan syksyisiä rämeiköitä ja telttailua.

(kuva: AOP)

The Ring (2002)

Vuoden 2002 amerikkalainen versio The Ring -elokuvasta todisti viimeistään koko maailmalle, että japanilaiset taitavat kauhutarinat. Elokuva oli niin pelottava ja onnistunut, että monet kriitikot pitivät sitä jopa alkuperäistä parempana. Ringissä selvitetään kirotun videokasetin mysteeriä, jonka katsottuaan ihmiset kuolevat viikon sisällä. Elokuva pitää katsojan hengästyttävästi otteessaan sen trillerimäisyyden -eikä suinkaan niin kauhuelokuvamaisen tyylin ansiosta.

(kuva: AOP)

Saw (2004)

Kaksi miestä heräävät kahlittuina hylätystä kylpyhuoneesta, jonka keskellä on mätänevä ruumis. Huoneesta löytyy myös kasettinauhuri, ase – ja saha. Saw on kaikessa yksinkertaisuudessaan raaka, nerokas ja piinaava elokuva. Toisin kuin monet jatko-osansa, ensimmäinen Saw-elokuva ei sorru väkivallalla mässäilyyn. Se pitelee otteessaan psykologisin keinoin ja elokuvan kamaluus perustuu pitkälti ihmismielen synkkyyteen. 

(kuva: AOP)

Paranormal Activity (2007)

Paranormal Activity seuraa tavallaan The Blair Witch Projectin jalanjäljissä ollessaan käsivaralla kuvattu pienen budjetin elokuva, joka herätti ilmestyessään suurta kiinnostusta ja kauhua. Elokuva kertoo nuoresta parista, jonka uudessa unelmatalossa alkaa tapahtua kummia. Dokumentaarinen kerrontatyyli, jossa jätetään paljon katsojan oman mielikuvituksen varaan, rakentaa kauhuelämyksestä pelottavan todentuntuisen.

(kuva: AOP)

Ottolapsi (2009)

Pariskunta menettää syntymättömän lapsensa ja päättävät hakea adoptiosta lohtua tilanteeseen. He saavat orpokodista kotiinsa omalaatuisen, vanhanaikaisiin vaatteisiin sonnustautuneen ja Raamattua aina mukana kantavan Esther-tytön. Kanadan synkän talvisissa maisemissa kuvattu Ottolapsi tarjoaa katsojalle piinaavan jännityksen lisäksi erittäin mielenkiintoisen tarinan. Loppuratkaisukaan ei tuota pettymystä.

(kuva: AOP)

Sinister (2012)

Uuden ajan kauhuhitiksi noussut Ethan Hawken tähdittämä Sinister onnistuu luomaan pahaenteisen ja kammottavan ilmapiirin alusta loppuun saakka, ilman sen kummempia kikkailuja. Vaikka elokuvan juoni on kauhugenressä moneen kertaan nähty – perhe muuttaa kummittelevaan taloon – Sinister onnistuu pitämään katsojan otteessaan. Suurin syy siihen, miksi elokuva pelottamaan niin paljon, on pitkälti mielenkiintoisen käsikirjoituksen ansiota – joka ei kuitenkaan paljasta liikaa.

(kuva: AOP)

The Witch (2015)

Vaikka The Witch ei Suomessa teatterilevitykseen päässytkään, se ansaitsee paikkansa parhaimpien ja pelottavimpien kauhuelokuvien listassa. Nuoresta iästä huolimattaan, siinä on klassikkokauhun ainesta. On vuosi 1630 ja maanviljelijä perheineen muuttaa syrjäisen metsän laidalle. Pian perhettä alkaa piinata selittämätön uhka, joka tuntuu tulevan metsästä. Toisin kuin useat kovaääniset peläyttely-kauhut, The Witch on tunnelmaltaan vaisu ja harmaa - ja siksi juuri niin pelottava.

(kuva: AOP)

Hereditary (2018)

Vaikka Hereditary lainaa paljon perinteisistä kauhuelokuvista, kuten Hohdosta ja Manaajasta, se onnistuu yllättämään ja pelottamaan katsojan luomallaan piinaavalla tunnelmalla. Tarina kertoo tuiki tavallisesta perheestä, joka suree äiti-Annien äidin kuolemaa. Yliluonnollisuudet alkavat luonnollisesti piinata perhettä. Sen lisäksi, että Hereditary tarjoaa ahdistavaa kauhua, tarjoaa se myös monitulkintaisen elokuvakokemuksen.

(kuva: AOP)

Lue myös: Netflix listasi 10 kauhuelokuvaa, joita ihmiset eivät pysty katsomaan loppuun asti

Lue myös: Tositapahtumiin perustuva kauhuelokuva saa aikaan todellista pelkoa - katso jos uskallat

Kilpailut

Uusimmat