Kuva: Shutterstock

IS: Suomalaisteinien hälyttävä ilmiö - alastonkuvilla etsitään paria seksin harjoitteluun

16.05.2019 10:03 - Reija Saarinen

Ilmiö on noussut esiin muun muassa Turussa sekä Kaarinassa.

Ilta-Sanomat uutisoi hälyttävästä ilmiöstä, joka leviää suomalaisten nuorten keskuudessa. Jutun mukaan esimerkiksi Turussa ja Kaarinassa on törmätty ilmiöön, jossa nuoret ovat lähetelleet alastonkuvia ja videoita toisilleen löytääkseen itselleen parin, jonka kanssa harjoitella seksiä.

Ilta-Sanomien mukaan kuvien lähettäjät ovat olleet kuudes- ja seitsemäsluokkalaisia. Kuvia on tietojen mukaan jaettu myös Instagramissa ja niissä on näkynyt mies nimiä sekä kasvokuvia. Koulu teki asiasta poliisille tutkintapyynnön. 

Kaarinan perusopetuksen johtava rehtori Kaj Kanervavuori vahvistaa lehdelle kuulleensa asiasta keskiviikkona.

 – Olen saanut tiedon tältä yhdeltä koululta, jossa on kuultu oppilailta, että tällaista toimintaa olisi vapaa-aikana. Koulusta on lähtenyt asiasta kirje vanhemmille.

– En usko, että tämä on pelkästään yhden alueen ilmiö, koska Kaarina on aika pieni paikkakunta. Olen pyytänyt kyseisen koulun rehtoria välittämään tiedon kaikille muille Kaarinan koulujen rehtoreille, hän kertoo Ilta-Sanomille.

Lue myös: Seksiviestittely heikentää mielenterveyttä - karu tutkimus julki

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat