45-vuotias "kuuma isä" nousi nettisensaatioksi - kuvat synnyttivät hulvattoman vastailmiön

02.04.2019 17:00 - Senni Loikala

Kuvat "kuumaksi isäksi" tituleeratusta miehestä leviävät Twitterissä.

Yhdysvaltalainen yliopisto-opiskelija Collin Hayslett julkaisi hiljattain tviitin, josta tuli valtava nettihitti. Tviitissä on kuvia miehestä, jota moni saattaa pitää huomattavan komeana ja charmikkaana. Hayslett kertoo miehen olevan hänen mallin urasta haaveileva Clint-isänsä.  

Isäni on 45-vuotias ja tavoittelee mallin uraa, enkä ole koskaan nähnyt häntä onnellisempana. Hän kertoi odottavansa hetkeä, jolloin hän saa mahdollisuuden näyttää kykynsä. Twitter-kansa, tässä on isäni”, Collin Hayslett kirjoittaa päivityksessä.

Alle viikossa tviitti on saanut lähemmäs 375 000 tykkäystä ja sitä on uudelleentviitattu lähes 81 000 kertaa. Isä on saanut netissä myös lempinimen "Hot Dad" eli "Kuuma isä."

Jos tviitti ei näy, pääset siihen tästä.

Hitiksi noussut päivitys on herättänyt myös hupia netissä. Jotkut ovat esimerkiksi julkaisseet kuvia ikäiseltään näyttävistä ”tavis-iseistä”, mutta mukailleet sarkastisesti Collin Hayslettin kirjoitusta kuvien yhteydessä.

Jos päivitys ei näy, pääset siihen tästä.

Jos tviitti ei näy, pääset siihen tästä.

Collin Hayslettin tviitti hänen komeasta isästään muistuttaa kuitenkin, ettei koskaan ole liian myöhäistä tavoitella unelmiaan.

Lue myös: Sanat, jotka mies haluaa kuulla seksin aikana - yllättääkö?

Lue myös: Seuraatko omia vai muiden unelmia? Tee kolmen kysymyksen testi

Lue myös: Onko mies sinkku vai varattu? Se selviää haistelemalla hänen paitaansa

Kilpailut

Uusimmat