Kuva: Fotolia

Millaista vartijan työ on suomalaisessa vankilassa? 10 vuotta alalla ollut Mikko kertoo

05.02.2019 10:15 - Reija Saarinen

Mikko on ollut vartijana Sörnäisten vankilassa jo yli 10 vuoden ajan. Hänen mukaansa kaikkia kohdellaan tasa-arvoisesti, rikoksesta tai taustasta huolimatta.

Mikko on ollut Sörnäisten vankilassa töissä nyt yli kymmenen vuoden ajan. Hänen työssään on paljon sellaista, mistä ei saa puhua. Ja todellisuus, se on Mikon mukaan todella kaukana Kylmästä ringistä.

- Aika kaukana oma työ on elokuvista ja tv-sarjoista. Se on täytääntöönpanojen ja päivittäisen arjen turvaamista, hän kertoo Selli-sarjan toimittajalle, Janica Saxelinille.

Mutta mitä työ sitten todellisuudessa vaatii? Mikon mukaan suuressa roolissa ovat sosiaaliset taidot.

- Hyvät sosiaaliset taidot tulee olla. Se on se tärkein. Täytyy tulla erilaisten ihmisten kanssa toimeen. Isoja persoonia mahtuu niin vankeihin kuin työtovereihinkin, hän toteaa.

Vaikka samojen seinien sisällä onkin monenlaisia vankeja, ei työ pelota Mikkoa.

- Se on virkatyötä. Ei nautita tai pelätä, kumpaakaan ei ole aikaa, hän naurahtaa.

Selvää on myös se, että Mikolla on vankilassa eräänlainen valta-asema. Hän on kuitenkin todella tarkka siitä, ettei käytä sitä väärin.

- Tietyllä tavalla olen valta-asemassa, mutta en koe niin. Vältän jollain tavalla myös sellaisia käytösmalleja.

- Minulle on tärkeää, että jokaista kohdellaan samalla tavalla. Siitä yritän kovasti pitää kiinni. Ymmärrän myös vankien näkemyksen siitä, että kohtelu ei ole tasavertaista, hän kuitenkin toteaa.

Voisoko linnassa syntyä ystävyyssuhteita? Entä millaista on kohdata vankeja ulkomaailmassa? Sen saat selville, kun kuuntelet koko haastattelun alta.

Lataa RadioPlay ilmaiseksi täältä ja kuuntele kaikki ohjelman jaksot. 

Lue myös: Niko,21, on käyttänyt amfetamiinia 17-vuotiaasta asti: "Haaveilen peruselämästä"

Lue myös: Kolmen lapsen isä Jani istuu tuomiota murhasta: "Olen yrittänyt olla lapsille rehellinen"

Lue myös: Janne istuu elinkautista murhasta: "En tule koskaan vaatimaan uhrien omaisilta anteeksiantoa"

Kilpailut

Uusimmat