Kuva: Shutterstock

Lentomatkustajan huolestuttava video matkalaukuista nostattaa paheksuntaa Twitterissä - katso

30.05.2018 16:45 - Iiro Myllymäki

Video on saanut ihmiset pelkäämään matkalaukkujensa ja -tavaroidensa puolesta.

Lentomatkustamisessa yksi stressaavimmista asioista monelle on ruumassa matkanneen matkalaukun noutaminen hihnalta, kun kohteeseen on saavuttu. Mitä jos joku toinen vahingossa nappaa oman matkalaukkuni? Tai mitä jos matkalaukku on mennyt lentokentän työntekijöiden käsittelyssä rikki? Tämä jälkimmäinen pelko on herännyt nyt Twitterissä yhden videon myötä.

Australialaisen toimittajan Vanessa Marshin julkaisemalla videolla nähdään, miten lentokentällä työskentelevä nainen heittelee matkalaukkuja putkeen, jota pitkin ne päätyvät lastattaviksi lentokoneeseen. Naisen otteet ovat varsin riuskat eikä nainen näytä paljoa välittävän siitä, menevätkö matkalaukut tai matkatavarat heittelyn takia rikki.

”Kaikkien rikki menneiden matkalaukkujeni mysteeri on nyt ratkennut”, Vanessa Marsh kirjoittaa videon yhteydessä.

Videota on katsottu jo yli 50 000 kertaa. Voit katsoa videon alta ja jos se ei näy alla, tämän linkin kautta.

Videon nähneet Twitter-käyttäjät ovat kauhistuneet näkemästään.

”Tämä saa vereni kiehumaan”, on yksi kommentoinut.

”Tämän takia matkalaukkuni on tuhoutunut”, on toinen kirjoittanut.

”Ajattelin, että laittaisin läppärini ruumaan seuraavalla kertaa, mutta sitten näin tämän videon”, on myös kommentoitu.

Joidenkin kommentoijien mielestä videolla nähdyn naisen sietäisi saada potkut. Monet ovat nimittäneet työntekijää laiskaksi ja huolimattomaksi.

Videon nainen oli lastaamassa matkalaukkuja Hawaiian Airlines -lentoyhtiön koneeseen. Lentoyhtiö on vastannut videon jakaneelle Marshille Twitterissä. Lentoyhtiön edustaja kiittää naista asian esiin nostamisesta ja sanoo, että videolla nähty matkalaukkujen kohtelu ei ole hyväksyttävää. Asia on saatettu lentoyhtiön johdon tietoon.

(kuva: Twitter)

Lue myös: 9 matkailijan virhettä, jotka miltei jokainen on tehnyt elämänsä aikana

Lähde: Insider

Kilpailut

Uusimmat