Kuva: Shutterstock

Ovatko jotkut koirarodut jo liian sairaita? Rea, 31, katuu valitsemaansa rotua joka päivä

13.03.2018 17:45 - Reija Saarinen

Koirien jalostaminen ei ole ongelmatonta, vaan se voi tuoda mukanaan perinnöllisiä vikoja.

Helsingin Sanomat uutisoi viikonloppuna suosituimpien koirarotujen yleisimmistä terveysongelmista. Kaikkiaan listalle laitettiin 50 suosikkirotua terveysongelmineen.

Listalta löytyy monia jokaiselle tuttuja rotuja saksanpaimenkoirasta jackrusselinterrieriin. Listan sijalta 36 löytyy mopsi. Kyseiselle rodulle ongelmia aiheuttavat lyhyt kuono sekä ahtaat ilmatiet, mitkä voivat johtaa hapenpuutteeseen sekä sydänongelmiin. Kaikista yleisimmin ongelmia aiheuttavat kuitenkin mopsin ulkonevat silmät.

Radio SuomiRockin iltapäivää juontava Rea Haverinen hankki itselleen mopsin kahdeksan vuotta sitten. Nyt, vuosia myöhemmin, hän katuu valintaansa päivittäin.

- On kauheaa katsoa sitä, kun Stellan on niin vaikea hengittää koko ajan. Silloinkin, kun se on niin sanotusti terve, ei Stellalla ole ollut yhtään sellaista päivää, että hänen olisi ollut helppo hengittää. Hengittäminen on kuitenkin sellainen asia, mitä suurin osa pitää itsestäänselvyytenä, Haverinen kertoo.

Hengittäminen on asia, jota Haverinen ei koiraa etsiessään sen enempää ajatellut, eikä varsinkaan osannut olla asiasta huolissaan, vaikka huomasikin mopsien hengittävän monesti korisevasti videoille. Hän ajatteli kuten moni muukin: piti söpönä mopsien röhkimistä sekä kuorsaamista.

- Vasta kun sain oman lyttykuonoisen koiran, johon kiinnyin, ymmärsin, että röhkiminen ja kuorsaus ovat oikeasti kärsimyksen ääniä ja ne surettavat minua joka päivä. Esimerkiksi sellaisia videoita, joissa lyttykuonot nukkuvat lelu suussa, pidetään söpöinä, vaikka totuus on se, että lelu on suussa siksi, että muuten koira ei saa henkeä.

"Loppuelämä lääkittynä"

Stellalla on ollut todella paljon rodulle tyypillisiä sairauksia. Esimerkiksi silmät on kertaalleen leikattu ja niihin on loppuelämän lääkitys. Myös Stellan sydän on laajentunut, mikä sekin on lyttykuonoille tyypillistä. Kaiken kaikkiaan eläinlääkärilaskuihin on jo mennyt tuhansia euroja. 

- Nämä ovat syitä, joiden vuoksi minun on vaikea suhtautua neutraalisti siihen, kun puhutaan lyttykuonoista, jotka ovat "terveitä", sillä en itse ole koskaan tavannut sellaista lyttykuonoa, jolla ei olisi hengitysvaikeuksia.

Kennelliiton mukaan Cambridgen yliopistossa tehty tutkimus sai selville, että vain 10 prosenttia lyhytkuonoisista koirista hengittää normaalisti. Kaikissa roduissa on ainakin joitakin hyviä hengittäjiä, mutta määrä on pieni. 

- Rakastan koiraani yli kaiken ja se on suunnattoman tärkeä perheenjäsen meille. Mopsit ovat myös luonteeltaan aivan uskomattoman suloisia, hauskoja ja fiksuja koiria. Silti suututtaa se, että me ihmiset olemme jalostaneet niistä ulkonäkösyistä sellaisia, että yksi elämän perusedellytyksistä, eli hengittäminen, tuntuu olevan suunnattoman vaikeaa.

Haverinen toivoo, että tänä keväänä Stellalle saataisiin tehtyä leikkaus, minkä pitäisi tehdä hengittämisestä helpompaa. Saattaa kuitenkin olla, ettei lääkäri suostu siihen Stellan korkean iän vuoksi - tai sen takia, että lyttykuonojen nukuttaminen on aina riskaabelia - juurikin hengitysvaikeuksien takia. 

Syynä itsekkyys

Haverisen mukaan surullisinta kaikessa on se, että koirien pahan olon taustalla on ihminen ja hänen halunsa.

- Toivon, että ihmiset ymmärtäisivät pointtini, eivätkä vääristelisi sitä. Esimerkiksi sairailla koirilla ja ihmisillä on täysi oikeus syntyä, ja kaikille pitää tarjota mahdollisimman hyvät edellytykset elämään. Asia on kuitenkin eri, jos ongelmat on aiheutettu varta vasten.

Haverinen kertoo esimerkin.

- Jos ystäväni vaikka kertoisi minulle, että hän aikoo varta vasten "teettää" vauvan, jolla ei juurikaan ole nenää, koska se olisi hänen mielestään söpöä, sanoisin heti, että kyseinen ajatus on aivan sairas! Kärjistetysti tämä on sama asia, sillä me ihmiset olemme jalostaneet nämä koirat juuri tällaisiksi ulkonäkösyistä. Missä vaiheessa me uskallamme tunnustaa, että tämä on järjetöntä? Missä vaiheessa ymmärrämme pistää tälle hulluudelle stopin?

Haverinen kehaisee, että jotkut kasvattajat ovat jo ymmärtäneet lyttykuonojen haasteet, ja yrittävätkin saada rotuja käännettyä terveellisempään, paremmin hengittävään suuntaan Kennelliiton ohjeiden avustamana. 

Stella on oppinut elämään rodulle tyypillisten ongelmien kanssa, kuten lajitoverinsa. Siitä huolimatta Haverinen uskoo, että Stella on perheen viimeinen lyttykuono. 

- Vaikka rakastan koiraani yli kaiken, kadun rotuvalintaa joka päivä, sillä oman ratkaisuni takia joudun joka päivä seuraamaan vierestä, kuinka vaikeaa rakkaan lemmikkini elämä on. Surullisinta on ehkä se, että Stellakin on paperilla terve. Stella on tottunut siihen, että hengittäminen on sille vaikeaa, emmekä mekään Stellaa aio rodulle tyypillisen hengityksen takia lopettaa, mutta kyseessä on aivan ehdottomasti viimeinen lyttykuono mitä perheeseemme ikinä tulee mikäli jalostamisen suuntaa ei saada radikaalisti käännettyä, Haverinen toteaa surullisena. 

Kuuntele Radio SuomiRockin iltapäivää arkisin 14-18.

Lue myös: Katseleeko koirasi sinua syvälle silmiin? Taustalla liikuttava syy

Lue myös: Koira löytyi hylättynä lentokentältä - Mukana sydäntäsärkevä viesti entiseltä omistajalta

Kilpailut

Uusimmat