Kuva: Fotolia

Joululahjat vielä hankkimatta? Paranna maailmaa aineettomalla lahjalla

20.12.2017 18:45 - Susanna Karttunen

Joulun tavarapaljoudelle on monia ihania vaihtoehtoja.

Joulukuusien alle ahdetaan tänäkin vuonna paljon tavaraa. Läheisille ja ystäville ostetaan esineitä ja härpäkkeitä, joita he eivät välttämättä edes käytä kuin kerran. Saman rahallisen määrän voisi käyttää esimerkiksi köyhyydessä elävien lasten tai ilmastonmuutoksen torjumisen auttamiseen.

Listasimme alle esimerkkejä aineettomista lahjoista, jotka nostavat hymyn sekä läheisesi että avun saajan huulille.

Toisenlainen Lahja

Huopa 5 euroa, auttaa kehitysmaiden ihmisiä katastrofin sattuessa.

15 puuntainta 15 euroa, auttaa ilmastonmuutoksen torjunnassa ja tukee kehitysmaiden luontoa ja ihmisiä.

Ammattikoulutus 30 euroa, tarjoat kehitysmaan nuorelle mahdollisuuden koulutukseen ja toimeentuloon tulevaisuudessa

Syntymätodistus 32 euroa, syntymätodistus antaa lapselle perusoikeudet ja mahdollistaa esimerkiksi kouluun pääsemisen.

African Care

Äitiyspakkaus 15 euroa, Etelä-Somaliassa sijaitsevalla synnytysklinikalla äidille annettava äitiyspakkaus sisältää muun muassa hyttysverkon, hygieniatarvikkeita, pitkän mekon äidille sekä lämpimän neulevaatteen lapselle.

Animalia

Kivunhoitoa 7 euroa, summalla tuet työtä tuotantoeläinten hyvinvoinnin edistämiseksi.

Terveyttä ja liikkumista 15 euroa, tällä lahjalla tuet työtä siipikarjan hyvinvoinnin edistämiseksi.

Helsinki Missio

Kävelyseuraa kotiin unohtuneelle 25 euroa, lahja antaa yksinäiselle vanhukselle yhden tapaamisen, joka voi sisältää kävelylenkin, kahviseuraa ja kuulijan tai vaikkapa pientä seuraa ja apua arkiaskareisiin.

Keskustelutuokioita ahdistuneelle 50 euroa, lahjoitat kaksi käyntikertaa nuorelle Kriisipisteen tai Krisjouren för ungan keskusteluavussa.

SOS-lapsikylä

Toivoa tulevaisuuteen 5 euroa, lahjoitus käytetään maailman lasten ja perheiden hyväksi.

Lisää aineettomia lahjoja löydät esimerkiksi näitä osoitteista:

Toisenlainen Lahja

African Care

Lahja eläimille

Helsinki Missio

SOS-lapsikylä

Mikäli tililtäsi ei löydy ylimääräistä rahaa lahjoihin, voit antaa läheiselle lahjaksi muunlaisen aineettoman lahjan, kuten hemmotteluillan tai siivousapua. Tämä auttaa myös osaltaan vähentämään tavarankulutusta. Ja aineetontahan lahjaa ei tarvitse myöskään paketoida. Paljon vinkkejä aineettomiin, ja usein ilmaisiin tai ainakin halpoihin, lahjoihin löydät esimerkiksi annajotainmuuta.fi-sivustolta.

Kilpailut

Uusimmat