Kuva: Fotolia

Missä maassa perheellisen on paras asua? Ulkomailla asuvat äänestivät

09.02.2017 07:45 - Reija Saarinen

Maat listattiin kyselyn perusteella.

Business Insider -sivusto kertoo tutkimuksesta, jossa selvitettiin sitä, missä maassa on paras kasvattaa perhe. Tällä kertaa ääneen pääsivät kuitenkin he, jotka ovat muuttaneet maahan esimerkiksi työn perässä.

45 eri maassa asuvia ihmisiä pyydettiin siis arvottamaan asuinmaansa asteikolla 1-7. Kysymyksiä oli laidasta laitaan, muun muassa koulutuksesta ja hyvinvoinnista aina lasten turvallisuuteen.

Ykköseksi nousi tässä listauksessa Suomi. Suomeen muuttaneilla perheillä ei ollut oikeastaan mitään pahaa sanottavaa lastensa hyvinvoinnista tai turvallisuudesta. 70 prosenttia maahan saapuneista oli sitä mieltä, että koulutuksen taso on todella hyvä.

Toisena listalla oli Tsekki, joka nosti viime vuoden sijoitustaan 12 pykälällä. 74 prosenttia asukkaista oli sitä mieltä, että maassa koulutuksen hankkiminen on helppoa, tosin sen laatu ei yltänyt aivan kärkisijoille.

Kolmantena sen sijaan oli Israel. Maassa asuvista vanhemmista jopa yli 80 prosenttia kertoi olevansa tyytyväisiä lastenhoitoon ja koulutukseen.

Mitä muita maita pääsi 19 parhaan joukkoon, sen voit katsoa alta.

1. Suomi

2. Tsekki

3. Israel

4. Itävalta

5. Ruotsi

6. Norja

7. Australia

8. Taiwan

9. Belgia

10. Saksa

11. Ranska

12. Puola

13. Alankomaat

14. Luxemburg

15. Etelä-Afrikka

16. Singapore

17. Filippiinit

18. Meksiko

19. Etelä-Korea

Lue myös: Jenkkimedia hehkuttaa Suomea: "Maailman paras maa ottaa Instagram-kuvia!"

Lähde: Business Insider

Kilpailut

Uusimmat