Kuva: Fotolia

Opiskelija piirsi lopputyöhönsä pisteliään piiloviestin opettajalle - vain harva tajuaa

12.12.2016 19:45 - Iiro Myllymäki

Opiskelija turhautui valtavaan työmäärään ja päätti purkaa tunteensa opettajalle nerokkaalla tavalla.

20-vuotias muotisuunnittelijaopiskelija Lama Ali on saanut paljon nettihuomiota jaettuaan Twitterissä kuvan piirtämästään lopputyöstä. Buzzfeed kertoo, että naisella oli peräti kolmen piirustuskurssin lopputyön deadline samana päivänä. Asiasta turhautunut Ali päätti sisällyttää yhteen piirustukseensa pisteliään, opettajalle suunnatun piiloviestin.

Twiitissään Ali kertoo, että päätti sisällyttää piirrokseensa lauseen ”you got me fucked up” (vapaasti suomennettuna ”kiitti vaan v*tusti”) viittomakielellä.

- Olin melkoisen käärmeissäni siitä työmäärästä, jonka opettaja kaatoi päällemme. Kun olin kaikesta työstä ylikuormittunut, ainoa lause, joka päässäni toistui oli, että kiitti vaan v*tusti. Sitten päätin laittaa sen työhöni viittomakielellä, jotta se olisi hankala huomata, Ali kertoo Buzzfeedille.

Kuva työstä on noussut hurjaan suosioon Twitterissä, jossa siitä on tykätty jo yli 100 000 kertaa. Nainen päätti hyödyntää suosiota, ja hän on nyt suunnitellut t-paidan, johon kuva on printattuna.

Lue myös: Löydätkö sinä kuvasta piilotetun viestin? 12 vuotta vanhasta piirroksesta tuli nettihitti

Lähde: Buzzfeed

Kilpailut

Uusimmat