Kuva: Fotolia

Myyjät kertovat kammottavimmat Black Friday -tarinansa

26.11.2016 17:15 - Iiro Myllymäki

Black Friday -päivän alennukset saattavat saada ihmiset jopa väkivaltaisiksi.

Eilen ilmassa oli suuren kulutusjuhlan tuntua, kun lukuisat kaupat Suomessakin osallistuivat Black Friday -ilmiöön. Black Fridayn viettäminen on lähtöisin Yhdysvalloista, mutta mustan perjantain alennuksia on vuosi vuodelta enemmän myös Suomen kaupoissa.

Meno voi yltyä kaupoissa varsin villiksi, kun ihmiset ryntäilevät parhaiden tarjousten perässä. Nyt myyjät jakavat Reddit-sivustolla kauhutarinoita omista Black Friday -kokemuksistaan. Alta voit lukea näistä tarinoista pahimmat:

”Juoksevat ihmiset kaatoivat hyllyllisen televisioita päälleni. Mursin jalkani.” -Axx06

”Kun työskentelin Best Buyssa (elektroniikkaliike, toim. huom.), katsoin, kun kaksi vanhempaa rouvaa ryhtyivät nyrkkitappeluun Nintendo DS -konsolin takia. Tuon lisäksi vielä siivoaminen Black Fridayn jälkeen.” -anteru

”Juuri tänään myin sohvan miehelle, joka oli tullut kauppaan autolla, jossa ei ollut kattotelinettä. Meillä ei ole kotiinkuljetuspalvelua, ja hän ei suostunut lähtemään ennen kuin ME keksimme tavan, jolla sohva saadaan turvallisesti hänen autoonsa. Hän ei selvästikään ollut ajatellut asiaa etukäteen, ja hän oli täysi mäntti asian suhteen ja teki siitä meidän ongelman. Päädyimme käyttämään puolet narurullasta, jotta saimme sidottua sohvan katolle, ja hänen täytyi kiivetä sisälle autoon ikkunasta, koska naru meni oven kohdalta. Olisinpa ottanut siitä kuvan. Yhdessä kohtaa mies valitti toimitusjohtajallemme, jolla ei ollut hajuakaan, miten olisimme pystyneet miellyttämään tuota idioottia. Lopulta vaadimme, että hän allekirjoittaa vastuunvapautuslomakkeen, jotta me emme olisi vastuussa hänen typeryydestään. Tietenkin tämä kaikki tapahtui päivän kiireisimpänä aikana.” -Uberhypnotoad

”Tämä tapahtui juuri tänään. Olen töissä Starbucksissa. Tsekkasin rutiininomaisesti läpi käytävän ja vessat siivotakseni sen hulluuden keskellä. Menin miesten vessaan ja siellä oli paskaa ympäri seiniä, peilissä ja vessanpöntön kannella. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin siivota se työkaverini kanssa. Ehdottomasti kuvottavinta paskaa (kirjaimellisesti) mitä olen elämässäni joutunut tekemään.” -zewda

”Työskentelen maan suurimmalla alusvaatekauppabrändillä. Meillä oli viime yönä töissä vartija Black Fridayn alkua varten. Eräs nainen päätti, että hän ei halunnut odottaa jonossa 50 ihmisen takana, vaan hän ohittaisi muut. Vartija pyysi häntä monta kertaa menemään jonon perään tai lähtemään kokonaan pois. Nainen päätti käyttää jokaisen mahdollisen kirosanan ja lopulta päätyi uhkaamaan vartijaa aseella, joka oli hänen laukussaan. En enää koskaan tee myyntityötä joulunalusaikaan.” -kittykatie0629

”Nainen soitti poliisit, koska olimme myyneet erään tv:n loppuun. Kunpa tämä olisi valetta. Ja poliisit jopa tulivat.” Thebootydiaries

Lue myös: Äiti yritti tunkea väkisin koon 34 mekkoa päälleen - tahtoi näpäyttää avuliasta myyjää

Lähde: Reddit

Kilpailut

Uusimmat