Kuva: AOP

Suomalaistutkija Istanbulin iskuista: ”Ilmeinen kohde”

29.06.2016 10:21 - Pauliina Jokinen

Uusien iskujen vaara on olemassa suosituissa matkakohteissa.

Istanbulin terrori-iskuissa menehtyi ainakin 36 ja loukkaantui 150 ihmistä, kun kolme miestä avasivat tulen Istanbulin lentokentällä ja tulittivat väkijoukkoa. Lopuksi miehet räjäyttivät itsensä.

Toistaiseksi mikään järjestö ei ole ottanut vastuuta teosta, mutta tekotapa viittaa Isisin toimintaan.

Suomalaisuhreista tai loukkaantuneista ei toistaiseksi ole tietoa. Ulkoasiainministeriö on tavoittanut kaikki matkustussuunnitelman tehneet suomalaiset. Keskiviikkoon mennessä 208 suomalaista on ilmoittanut oleskelevansa Istanbulissa.

- Olemme tavoittaneet kaikki Istanbuliin matkustussuunnitelman tehneet suomalaiset. Se ei kuitenkaan kerro transit-lennoilla olleiden tilanteesta, Ulkoministeriön viestintäpäivystäjä Karoliina Romanoff kertoo.

Turkin viranomaiset eivät ole toistaiseksi vahvistaneet tietoja.

Ei muutoksia matkustussuunnitelmiin

Jo tähänkin saakka Ulkoasiainministeriö on kehottanut matkustustiedotteessaan erityiseen varovaisuuteen Turkkiin matkustettaessa. Ministeriö varoittaa, ettei uusien terrori-iskujen mahdollisuutta ei voida sulkea pois. Lisäksi Turkkiin matkustavia pyydetään seuraamaan tiedotusvälineitä ja välttämään suuria väkijoukkoja.

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Toni Alarannan mukaan suomalaistenkin suosimat lomakohteet Turkissa eivät ole suuressa vaarassa, mutta hän kehottaa matkalaisia erityiseen varovaisuuteen.

- Turistipaikoissa kuten Antalyassa ei ole tällaista havaittu ja tilastollinen todennäköisyys joutua iskuihin on pieni. Mutta kyllä tällainen vetää kylmät väreet selkäpiitä pitkin, Alaranta kertoo Novan Aamulle. 

Alaranta muistuttaa turkin lisäksi muun muassa Egyptin olevan riskikohde. Myös muut lomakohteet ja suuret ihmismassat aiheuttavat aina oman riskinsä. Aiemmin turistikohteisiin on isketty muun muassa Suossen rantalomakohteeseen Tunisiassa. Vuosi sitten tapahtuneessa iskussa menehtyi 39 ihmistä.

- Tällä hetkellä eurooppalaiset pakkaantuvat Espanjaan ja Portugaliin, joten riskejä on, Alaranta muistuttaa.

Isku ei ollut yllätys

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Toni Alaranta ei yllättynyt iskusta.

- Olin itse ajatellut, että jos menen Turkkiin, niin Istanbulin lentokenttä olisi se paikka, jossa pälyilisin ympärilleni. Se on ilmeinen paikka iskuille, Alaranta kuvailee.

Alaranta toteaa Isisin kertoneen omille kannattajilleen jo kuukausia sitten Turkin olevan seuraavien iskujen pääkohde.

- Istanbul on Isisin lempikohde. Lisäksi se on lentoliikenteen suurimpia solmukohtia ja mediahuomio on suurta, Alaranta kuvailee.

Alaranta uskoo iskun olleen Isisin tapa yrittää todistaa hiipumassa olevia voimiaan.

- Analyytikot voivat arvioida näiden olevan epätoivoisia yrityksiä. Syyriassa ja Irakissa Isisin hallinta kaupungeista alkaa olla henkitoreissaan. Tällainen toiminta voi kuitenkin jatkua vaikka kuinka pitkään, Alaranta sanoo.

Novan Aamu Aki ja Minna äänessä arkisin klo 6-10. 

Kilpailut

Uusimmat