Kuva: Fotolia

Lennokeille uusi käyttötarkoitus - pelastavat pian ihmishenkiä?

27.06.2016 13:45 - Senni Loikala

Tulevaisuudessa lennokkeja saatetaan hyödyntää uusin keinoin humanitaarisessa avussa.

Tulevaisuudessa tärkeitä rokotteita saatetaan kuljettaa lennokkien avulla kehitysmaihin, väitetään tuoreessa, Vaccine-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa. Siitä uutisoidaan Philly.com-sivustolla.

Lennokit saattaisivat olla esimerkiksi autoja ja lentokoneita edullisempi ja nopeampi tapa viedä rokotteita tarvitsijoille.

- Monissa matalan tai keskisuuren tuloluokan maissa ihmiset eivät saa rokotteita, jotka estäisivät heitä sairastumasta ja kuolemasta sairauksiin, jotka olisivat estettävissä, lääkäri ja tutkija Bruce Lee kertoo.

- Pitkälle kehitetyillä rokotteilla ei ole merkitystä, jos niitä ei saada ihmisille, jotka niitä tarvitsisivat. Niinpä meillä on kova tarve kehittää uusia, edullisia tapoja kuljettaa rokotteita.

Apua erityisesti syrjäseuduille

Lee pitää mahdollisena, että tulevaisuudessa lennokkeja hyödynnettäisiin rokotteiden kuljettamisessa kehitysmaihin.

- Kunhan lennokit ovat luotettavia ja ne pystyvät suoriutumaan tärkeistä matkoista ja ne on operoitu kunnolla, voisi rokotteiden kuljettaminen erityisesti syrjäseuduille olla niiden avulla edullisempaa.

Lennokkien hyödyntämistä on jo testattu humanitaarisessa avussa. UNICEF on kokeillut laboratorionäytteiden kuljetusta lennokkien avulla Malawissa. Lisäksi niitä on testattu lääkintähuollon toimitusten kuljettamisessa Papua-Uuden-Guinean, Virginian ja Bhutanin maaseuduilla. Pian verta ja lääkkeitä saatetaan kuljettaa lennokkien avulla myös Tansaniassa.

Lähde: Philly.com

Lue myös: Rikas isä vei poikansa katsomaan, miten köyhät elävät - tarinan opetus jättää sanattomaksi

Kilpailut

Uusimmat