Kuva: Fotolia

Kaupunki kaatoi miehelle rakkaan puun - mies kosti mitä erikoisemmalla tavalla

22.06.2017 12:45 - Katariina Auvinen

Kosto tuli kaupungin tietoon vasta kolmen vuoden jälkeen, kun mies kirjoitti pormestarille kirjeen.

Redondo Beachillä asuva mies oli surun murtama. Kaupunki pakotti hänet kaatamaan miehen rakkaan 30-vuotiaan puun. Puun juuret olivat alkaneet jo tunkeutua kävelytielle, joten kaupunki päätti, että valtava pippuripuu on aika kaataa. Mies oli ammatiltaan vielä arboristi, eli puunhoitaja. 

Tästä suivaantuneena mies kirjoitti kaupungin pormestarille kirjeen kolme vuotta tapauksen jälkeen. Kirjeessä hän kertoi erikoisesta kostostaan. Mies oli nimittäin istuttanut yli 100 valtavaa jättipuuntainta lukuisiin eri puistoihin ja luontokohteisiin. Nyt kaupungista löytyy kalifornialaista punapuuta, joka saa kasvaessaan huikeat mittasuhteet. Sille, miksi mies kertoi kostostaan vasta nyt, on syynsä. Tainten juuret ovat nimittäin ehtineet levittäytyä jo valtavalle alueelle. 

Lue kirje kokonaisuudessaan alta! 

"Hei, Olen arboristi. Se tarkoittaa sitä, että olen puunhoitoalan ammattilainen ja tunnistan lajit. Rakastan puita. Olen sitä mieltä, että puut ovat kauneinta maailmassa, muinaismuisto menneisyydestä. 

Tänään kerron teille tarinan kuolemasta, uudesta elämästä ja kostosta. Kolme vuotta sitten, juuri tänä päivänä kaupunginhallitus päätti tappaa minun 30-vuotiaan pippuripuuni. Sen juuret olivat tunkeutuneet jalkakäytävälle. Puun kaatamisen lisäksi kaupunki pakotti minut maksamaan jalkakäytävän korjauksen. Rakastin sitä puuta. Pormestari, murhasit minun lapseni. 

Tasan kaksi vuotta ja seitsemän kuukautta sitten istutin 45 kalifornialaista punapuuta sekä 82 toista punapuulajiketta lukuisiin puistoihin ympäri kaupungin. Tänään jokaisen niiden juuristo on levinnyt jo kymmenen metrin säteelle sekä syvälle maahan. Voit huomata kyseisen puun kasvavan nyt kaupungintalon edessä tai vaikkapa omalla takapihallasi. 

Vaikka tapoit pippuripuuni, loin 100 uutta tainta ja elämää. Ne kasvavat nopeasti seuraavien vuosien aikana. Hyvää päivänjatkoa teille. "

Lue myös: Mies kutsui vaimoaan "voileiväntekijäksi" - vaimon eeppinen kosto naurattaa netissä

Lähde: Tribunist 

Kilpailut

Uusimmat